IS Amsterdamissa: Tässä on nopein ja vähäjanoisin Toyota RAV4 - Autot - Ilta-Sanomat

IS Amsterdamissa: Tässä on nopein ja vähäjanoisin Toyota RAV4

Tuleva hitti?

Tuleva hitti?

Julkaistu: 15.1. 7:22

Toyota esittelee tällä viikolla tiedotusvälineille lähivuosiensa tavoitteita ja siinä sivussa muutamia uutuustuotteita.

Ensi kerran Euroopassa on esillä auto, jota monet ovat odottaneet pitkään. Hybridiautojen edelläkävijä Toyota tutustutti vieraansa muun muassa viidennen mallisukupolven RAV4-katumaasturiin, jonka voimalinjavalikoima kasvaa nyt pistokehybridillä.

Samalla se ohjaa muutosta japanilaisen autonvalmistajan strategiassa, sillä aiemmin vain Prius on ollut saatavissa pistokeladattavana. Tai näin voisi kuvitella ennen kuin juttelee valmistajan edustajien kanssa. Heille pistokeladattavat autot eivät ole itsetarkoitus vaan kysyntä ratkaisee tulevan tuotannon. Useamman Toyotan edustajan mukaan hybridi on yhä merkin täsmäase.

Marraskuussa Los Angelesin autonäyttelyssä jo vilautettu RAV4 PHEV tulee markkinalohkoon, joka Suomessa kasvaa voimakkaasti.

Japanilainen valmistaja katsoo markkinaa laajakulmalla, mutta silti kiinnostuksesta RAV4-pistokehybridiä kohtaan Suomessa kertoo se, että joukko kuluttajia on jo tiedustellut maahantuojalta auton perään, vaikka ennakkomyynti alkaa vasta maaliskuussa – eikä tarkkaa hintaa tiedä vielä varmuudella maahantuojakaan.

Maksimitehoa uutuudessa on 306 hevosvoimaa. Paikaltaan sadan kilometrin tuntinopeuteen auto liikahtaa 6,2 sekunnissa. Toyotan edustajien mukaan vain Supra ja uusi Yaris GR ovat sitä nopeampia.

Pistokeladattavan RAV4:n CO2-päästöarvoksi tehdas ilmoittaa alustavasti 29 g/km (WLTP). Sähköllä uutuutta pystyy ohjastamaan alustavien tietojen mukaan kaupunkiolosuhteissa jopa 65 kilometrin matkan.

Kuvituskuva

Polttomoottorina RAV4 PHEV:ssä on sama 2,5-litrainen, nelisylinterinen moottori kuin muissa RAV4 Hybrid -malleissa.

Uusi kompakti crossover tulossa

Toyota ilmoitti eilen myös täysin uudesta mallista. Kompaktin crossover-mallin nimi ja lanseerausaikataulu selviävät myöhemmin keväällä. Autosta näytettiin Amsterdamissa ainoastaan tyylitelty siluettikuva. Uutuus perustuu GA-B-perusrakenteeseen, joka mahdollistaa skaalautuvuutensa ansiosta monenlaisten kompaktikokoisten autojen rakentamisen.

Tuoreimmat osastosta