Tuhat vastasi kyselyyn – Joka kymmenes suomalainen on joutunut viettämään joulua autossa ja muutama jopa koko joulun - Autot - Ilta-Sanomat

Tuhat vastasi kyselyyn – Joka kymmenes suomalainen on joutunut viettämään joulua autossa ja muutama jopa koko joulun

Liiallinen tilannenopeus johtaa talvikelissä helposti tieltä suistumiseen. Kuva vuodelta 2014.

Liiallinen tilannenopeus johtaa talvikelissä helposti tieltä suistumiseen. Kuva vuodelta 2014.

Julkaistu: 24.12.2019 12:55

Joka neljäs suomalainen suunnittelee kulkevansa joulunviettoon autolla. Se ei kuitenkaan aina ole aivan ongelmatonta.

Rengasvalmistaja Goodyearin kyselyn mukaan kaikkiaan kymmenen prosenttia ilmoittaa joutuneensa viettämään osan joulusta jumissa liikenteessä.

Lisäksi muutama onneton ilmoitti viettäneensä peräti koko joulunsa autossa ja kolme prosenttia ei ollut joskus päässyt joulunviettoon liikennetilanteen vuoksi lainkaan.

Uudessa tutkimuksessaan Goodyear pyysi suomalaisia vastaamaan talviolosuhteissa ajamista ja talvirenkaita koskeviin kysymyksiin.

– Joulunaikaan liikennettä on paljon. Lisäksi joulukiireet voivat aiheuttaa sen, että jotkut lähtevät liikkeelle viime tingassa. Se aiheuttaa stressiä ja voi aiheuttaa sen, että joulunvietosta myöhästyy. Muista tarkistaa, että talvirenkaat ovat keliin sopivat, mukauta ajotapaasi vallitsevien sääolojen ja kelin mukaan ja lähde liikkeelle hyvissä ajoin, sanoo Goodyearin Nordic Brand Executive Jenny Wahlsten.

Pidä riittävä turvaväli ja keskity ajamiseen

Goodyear on lisäksi kerännyt myös runsaan 800 pohjoismaisen rengasasiantuntijan mielipiteet ja vinkit talvikelillä ajamisesta. Niiden mukaan suomalaistenkin autoilijoiden pitäisi muistaa esimerkiksi riittävä turvaväli nykyistä paremmin.

Asiantuntijoiden mukaan myös ajamiseen keskittymisessä on yhä reilusti puutteita.

Tutkimuksen teki mielipide- ja markkinatutkimusyritys YouGov Goodyearin toimeksiannosta. Aikavälillä 20.9. ja 3.10.2019 Suomessa haastateltiin internetin kautta yhteensä 1 018 vähintään 18-vuotiasta miestä ja naista, joilla on ajokortti.

1. Pidä nopeus alhaisena: Älä ylitä autonvalmistajan talvirenkaille suosittelemaa suurinta nopeutta. Huomaa, että se on usein alempi kuin kesärenkailla. Huonojen kokemusten taustalla on usein sama perusongelma: Kuljettaja ei ole sopeuttanut ajotapaansa vallitseviin tie- ja sääolosuhteisiin.

2. Varusta autosi talvea varten: Tarkista jarrut, viltti/taskulamppu/jääraappa, pakkasneste ja renkaat (urasyvyys, rengaspaineet) jne.

3. Älä ”pumppaa” jarruja: Jos autossa on lukkiutumattomat jarrut, paina jarrupoljinta tasaisesti.

4. Pidä turvaväli riittävän pitkänä: Jarrutusmatka pitenee lumisella ja jäisellä alustalla.

5. Ole varovainen silloilla ja tunturin solissa: Ne ovat tunnettuja jäisyydestä. Hellitä siksi kaasupoljinta hieman ajaessasi sillan yli tai solan läpi.

6. Älä kaasuta liian kovaa, jos jäät jumiin lumeen: Silloin auto saattaa upota syvemmälle lumeen. Käytä pienintä mahdollista vaihdetta ja keinuta autoa eteen ja taakse, kunnes olet saavuttanut tarpeeksi liikemomenttia, jotta pääset eteenpäin.

7. Vältä ulkoisia häiriöitä: Vaikeissa talviolosuhteissa tarvitset kaiken mahdollisen keskittymiskyvyn ajamiseen. Älä vastaa puhelimeen äläkä tee mitään muuta, joka voi saada huomiosi herpaantumaan.

Tuoreimmat osastosta