Ford Galaxyn mittarista puuttui 100 000 km – myyjän saama petossyyte kaatui oikeudessa

Helsinkiläinen autoliike otti kaksi vuotta sitten vastaan vaihtokaupan yhteydessä asiakkaalta Ford Galaxy -merkkisen auton. Auton matkamittarin lukema ei kuitenkaan vastannut todellisuutta.

Ford Galaxyn matkamittarin vaihdon yhteydessä auto nuoreni 100 000 kilometriä. Kuvituskuva.

Vaiuhtokaupassa saadun auton mittarista puuttui 100 000 ajettua kilometriä. Autoliike ei olisi 2009 käyttöönotettua autoa ostanut, jos sillä olisi ollut todellinen lukema tiedossa. Autoliike koki, että sitä erehdytettiin. Se laski, että auton myynyt venäläinen nelikymppinen mies aiheutti näin 2 000 euron menetykset.

Galaxyn myynyt mies sai syytteen petoksesta. Autoliike vaati venäläiseltä 2 000 euron korvauksia. Mies kiisti syytteen. Hän myönsi muuttaneensa matkamittarin lukemaa, mutta hänen mukaansa tarkoitus ei ollut hyötyä eikä aiheuttaa kenellekään vahinkoa.

Näin käräjäoikeus päätti

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteen viime toukokuussa. Oikeus perusteli ratkaisua venäläismiehen antamalla uskottavalla selvityksellä. Mies oli vaihtanut autoon mittarin ja kertonut siitä katsastuksessa. Hänen kertomansa mukaan katsastusmies oli sanonut kirjaavansa tiedon auton asiakirjoihin, eikä venäläismiehen tarvitsisi tehdä asialle mitään.

Oikeudessa mies kertoi olleensa autoliikkeeseen yhteydessä puhelimitse. Autoliikkeen edustaja pyysi rekisterinumeron ja ilmoitti, että liike tarkistaa tiedot rekistereistä.

Venäläisen mukaan edustaja oli vielä todennut, että jos tiedot pitävät paikkansa, niin vaihtokauppa voidaan tehdä.

Kun omistaja meni autonsa kanssa liikkeeseen, oli edustaja todennut, että kaikki tarvittavat toimet on tehty ja kauppa voitiin tehdä.

Oikeuden perustelujen mukaan kirjallisista todisteista selviää, että katsastustiedot ja mittarilukemat saa Trafista (nykyään Traficom), eikä oikeudella ollut syytä epäillä kertomusta. Oikeuden mukaan vastaaja on voinut luottaa siihen, että autoliike on tarkistanut tiedot.

Oikeus perusteli syytteen hylkäämistä, koska ei ollut näyttöä, että venäläismies olisi erehdyttänyt liikettä. Autoliike ei saanut vaatimaansa 2 000 euroa.

Jatko hovissa

Syyttäjä ja autoliike veivät jutun edelleen Helsingin hovioikeuteen, joka antoi keväällä jatkokäsittelyluvan. Petossyyte ei kuitenkaan edennyt käsittelyyn saakka, sillä sekä syyttäjä että autoliike peruuttivat valituksensa kuukausi sitten.

Syynä peruutukseen oli Galaxyn myyneen miehen muutto Venäjälle. Miehen saaminen Suomeen hovioikeuden käsittelyä varten olisi voinut kestää jopa vuosia, ja 2 000 euron intressin vuoksi kustannukset olisivat nousseet kohtuuttomiksi.

Hovioikeus totesi tiistaina antamassaan päätöksessään, että käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?