Kun Suomi kesällä 1992 päätti hakea EY:n (myöhemmin EU:n) jäsenyyttä, moni autoilija uskoi autoilun korkeiden kustannusten alentuvan.
Näin ei kuitenkaan käynyt, mikä synnytti yhdessä Suomen historian pahimpiin kuuluneen talouskriisin kanssa joukon äänekkäitä autoprotesteja.
Valitusta autoilun hinnasta oli toki kuultu Suomessa aiemminkin, mutta 1990-luvulla protestit ja nimienkeruu yltyivät mielenosoituksiksi ja jokavuotisiksi ilmiöiksi.
Uuden Vuosisata vapaan liikkuvuuden puolesta. Autoliitto 1919-2019 -teoksen (kirj. Tuomas Rantala) mukaan mukaan isot protestit alkoivat loppuvuodesta 1992, jolloin huoltoasemilla kerättiin kalliista autoilusta huolestuneilta suomalaisilta yhteensä noin 150000 nimeä.
Kysinen adressi luovutettiin tuolloiselle pääministeri Esko Aholle (kesk), joka kuitenkin totesi, että valtion taloudellinen tilanne edellyttää päätetyntasoista verotusta, eikä alennuksia autoilun hinnassa siis lopulta nähty.
Seuraavana vuonna eli 1993 autoveroa hieman alennettiin, mutta samalla valtio ilmoitti uuden käyttömaksun käyttöönotosta. Uutta maksua vastaan protestoitiin jälleen äänekkäästi, mutta turhaan.
Heti perään esiin nostettiin 1980-lukuisesta naftaliinistaan kaivetut Helsingin seudun sisääntuloväylien tietullit, joita Autoliitto vastusti kiivaasti niin nimilistoin kuin autoihin liimatuilla tarroillakin. Senaatintorilla järjestettiin myös aiheeseen liittynyt useamman sadan auton mielenosoitus.
Tietulleja vastustaneiden nimilistojen luovutuksesta liikenneministeriöön syntyi myös suoranainen farssi, sillä liikenneministeri Ole Norrback (r) ei suostunut ottamaan Autoliiton nimilistalähetystöä edes vastaan.
Myöhemmin Norrback kuitenkin vakuutti, että tietulleja ei ainakaan sillä hallituskaudella edistetä ja tietulliasia jäi siltä erää siihen.
Veroautomaatin raksutus ei hyytynyt, protestit sen sijaan kyllä
Vuoden 1994 syksyllä Senaatintori pääsi autoilun osalta jälleen valokeilaan, kun 300 autokuntaa protestoi siellä Autokansan veroralliksi nimetyssä mielenosoituksessa. Siitä ja laajasta autoilun kustannuksiin liittyvästä yleisönosastokirjoittelusta huolimatta autokansan napina jäi kuitenkin liian passiiviseksi, jotta mitään muutoksia olisi lopulta näkynyt.
Mielenosoitukset Suomessa kuitenkin jatkuivat, sillä seuraavana vuonna eli 1995 vuorossa oli Autoliiton masinoima ”autoilun järjetöntä yliverotusta” vastaan suunnattu kokonainen mielenosoitusviikko, joka huipentui satojen keltanauhaisten protestiautojen moottorimarssiin valtioneuvoston linnan eteen.
Tässäkin tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi, ja Autoliiton vuosikertomuksessa todettiin lopulta lakonisesti, että EU-jäsenyys ei ollut alentanut autoilun kustannuksia yhtään.
Taloudellisten aikojen parantuessa autoilijoiden massamielenosoitukset lopulta hiipuivat, ja päättyivät eräällä tapaa vuonna 1996 Helsingin Sanomissa julkaistuun Autoliiton maksamaan koko sivun ilmoitukseen – jonka mukaan Suomen valtio oli tehnyt bensaverotuksessa maailmanennätyksen.
Sen jälkeen seuraavaa isompaa autoilijoiden mielenilmausta saatiinkin sitten odottaa useampi vuosi. Eikä sekään ollut enää perinteinen torimielenosoitus.
Muokkaus: Korjattu ilmaisu historiikki muotoon historia.
