Kevyesti hybridinä: Sähkö avustaa Hyundain uusissa Tucson-malleissa taustalla, mutta huomaako kuljettaja?

Julkaistu:

Hyundain kevythybridikäsittelyssä käynyt diesel vie mukavasti eteenpäin.
Heti alkuun on sanottava, että niin sanottu kevythybridi on ympäristömuodikkaasta nimestään huolimatta kuluttajan kannalta aika pitkälti tavallinen polttomoottoriauto.

Näin on asian laita myös Hyundai Tucsonissa, jonka uudet kevythybridimallit tunnistaa parhaiten lokasuojien 48V-merkinnästä. Sekä toki myös mittariston energiavirtausnäytöstä ja ajoakun viemien senttien myötä myös vastaavaa perusdieseliä jokusen kymmenen litraa pienemmästä takatavaratilasta.


Kuten tekniikalle tyypillistä on, niin ajossa kevythybridin tarjoama tunnelma on Tucsoninkin tapauksessa ennen muuta helpon huoletonta.


Sähkön mukanaolo parantaa Hyundain jo alkujaankin ihan kivan kaksilitraisen turbodieselin alavääntöä vielä aavistuksen ja tekee ”neljäkasiveestä” automaattivaihteineen nelivetoineen kaikkineen himpun verran entistäkin miellyttävämmän arkipelin. Siis sellaisen, jonka kanssa taittaa ilman virnuiluja vaikka sen kuuluisan Lapin-reissun.


Kulutuspuolella kevythybridiys on selvimmin esillä taajama-ajossa, jossa jarrutusenergian talteenotosta ja ajoittaisesta sähköavustuksesta päästään korjaamaan suurin hyöty. Maantiellä kulutuseroa perinnedieseleihin ei käytännössä löydy.

Yhdessä kyseiset ominaisuudet tarkoittavat Tucson 48V:lle sekalaisessa ajossa suunnilleen seitsemän litran keskikulutusta, mikä on linjassa myös mallille luvattujen WLTP-lukemien kanssa. Nykymittapuulla luku on ihan ookoo, muttei loistava, mikä johtuu muun muassa mallin suurehkosta omapainosta.
Muilta osin Tucson myötäilee kevythybridinäkin mallin jo aiemmin todettuja plussia sekä miinuksia.

Lyhyesti voi sanoa, että yleisvaikutelmassa on hyvä annos melkeinpä saksalaista jämäkkyyttä ja suoranaista laadun tuntua, ja kaikkiaan Hyundai Tucsonia voi kevythybridinäkin kuvailla muiden Tucsonien tapaan mainioksi ja nykyaikaiseksi keskitason katumaasturiksi.

Moitteita paketissa keräävät lähinnä muutamat pienet yksityiskohdat, etunenässä yhä lievästi portaallisen tahmea (joskin takavuosista silti reilusti parantunut) ohjaus.


Siitä ei tosin pääse yli eikä ympäri, että kovin koreaksi nostetun Premium-varustetason ja kaksilitraisen dieselin yhdistelmästä pitää Tucsonkin kuorissa maksaa aika paljon.

Ennen ostopäätöstä kannattaakin ehkä vielä kerran miettiä, kelpaisiko sittenkin se 50 huipputehohevosvoimaa vähemmän tarjoava, mutta hankintahinnaltaan nelisen tonnia halvempi vastaava ykskuutonen. Dieselkevythybridinä saatavilla muuten sekin.

Hyundai Tucson 2.0 CRDi 48V Hybrid Premium

Moottori R4, 1995 cm3, turbodiesel, 136 kW (185 hv)/4000 r/min, 400 Nm/1750–2750 r/min

Suorituskyky 0–100 km/h 9,5 s, huippunopeus 201 km/h

Kulutus 6,9 l/100km

CO2-päästöt 181 g/km

Voimansiirto neliveto

Mitat p 4480 mm, l 1850 mm, k 1645 mm, akseliväli 2670 mm, omamassa 1842 kg, tavaratila 459 l

Hinta 51990 euroa

KIITÄMME:

- Kevythybriditekniikan vaivattomuutta

- Mainiota arkikäytettävyyttä

MOITIMME:

- Ohjaustuntuman lieviä pikkupuutteita

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt