Kevyt katti koeajossa - tältä näyttää uudistuneen 300-heppaisen Jaguar XE:n sisätiloissa

Julkaistu:

koeajo
Jaguar XE:n päivitys tavoittelee nuorekkaampaa ilmettä.
Vuodesta 2020 alkaen kaikki uudet Jaguarit ovat jollain tasolla sähköistettyjä. Silti brittiyhtiö ei ole kääntämässä selkäänsä polttomoottoreille, vaan niitä valmistetaan vielä pitkään.

Tähän viitekehykseen sopii uudistuva XE erinomaisesti – se on juurilleen uskollinen, mutta silti mahdollisimman nykyaikainen. Brittimerkin kompaktein malli XE esiteltiin ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten, kun se korvasi vuosina 2001-2009 tuotannossa olleen X-Typen, josta ei koskaan muodostunut odotettua kaupallista menestystä.


Viisivuotisrajapyykille osuvassa päivityksessä korin perusmuotoilu on pysynyt käytännössä ennallaan, mutta etu- ja takapuskurit on muotoiltu entistä rohkeammiksi. Lisäksi led-ajovalot ja takavalot ovat uudet. Ulkoiset avut eivät ole siten suuremmin muuttuneet. Sisätiloissa uudistunut XE tarjoaa sen sijaan paljon enemmän uutta. Perusvarustelu on nyt entistä korkeammalla tasolla, ja esimerkiksi Jaguarissa aina laadukas nahkaverhoilu on aina vakiovaruste.


Sisustuksen yleisilmeeseen on tavoiteltu terävämpää nuorekkuutta uudistamalla esimerkiksi verhoilumateriaaleja, ohjauspyörä, kahteen osaan jaettava infotainment-järjestelmän kosketusnäyttö, ja esittelemällä tässä kokoluokassa ennen näkemätön taustakamera peilin sijaan. Myös keskikonsoli on muotoiltu uudelleen, ja vaihdevalitsin on jälleen tavanomaisemmin eli SportShift-kahvan malliseksi suunniteltu.

Lisäksi tuulilasinäyttöä (HUD) on parannettu, ja se osoittautuikin hyvin toimivaksi koeajon aikana. Liitettävyys älypuhelimen ja auton välillä oli saumaton kokemus. Sen sijaan autoon käynti ja ulos nousu vaativat tiettyä notkeutta varsinkin pitkiltä henkilöiltä.


XE on kokoluokkansa ainoa auto, jonka korissa on käytetty poikkeuksellisen runsaasti alumiinia, sillä alumiinin osuus korirakenteessa on noin 75 prosenttia. Alumiini on kevyempää kuin yleisemmin käytetty, edullisempi teräs. Näin perusrakenteesta on voitu suunnitella erittäin vahva. Ratkaisulla pyritään mahdollisimman hyviin ajo-ominaisuuksiin. Ja hyvä ajettava koeajoon saatu nelivetoinen versio olikin. Auton business-hinnat alkavat Suomessa 51 690 eurosta, mutta koeajoyksilön hinta oli rutkasti korkeampi. Valitsemalla nelivedon saa XE:ssä samalla enemmän tehoa, mutta lisähinta on tuntuva, jopa noin 10 000 euroa.

Tällä kertaa Jaguar Land Roverin tutusta kaksilitraisesta Ingenium-voimanlähteestä oli puristettu kuljettajan käskettäväksi tasan 300 hevosvoimaa. Tällaiset tehot kompaktissa autossa vaativat alustalta jonkin verran kyvykkyyttä, ja XE on tietenkin lähtökohtaisesti takavetoinen. Sen alustan kehittämiseen on alun perinkin käytetty runsaasti aikaa, jotta ajokokemus olisi nautittava. XE on ennen kaikkea ajajan auto.


Kehitystyö on osunut nappiin. Suorilla autoa ei tarvitse turhia paimennella. Ohjaus on tarkka ja tunnokas, palautus toimii ripeästi ja tuntuma tiehen pysyy neutraalina. Jaguar XE:tä voi viedä miellyttävän kiivastahtisesti mutkiin, ja ajonvakautus jarruttaa tarvittaessa sisäkaarteen puoleisia pyöriä, jotta kääntyvyys paranee.

Koeajoyksilön neliveto tuo autoon tuntuvasti lisää mekaanista pitoa, ja sitä annostellaan sopivassa määrin taka- ja etuakseleille. Ajotiloja on neljä. Kahdeksanportainen momentinmuunninautomaatti täydentää ajamisen helppouden tunnetta. Menohaluja suitsemaan kuljettaja saa käyttöönsä kyvykkään nelivedon sekä mallikkaat ajo-ominaisuudet.


Nelivetoinen XE tuntuu suorastaan liimautuvan tiehen jarrutusvoimia jakavan Torque Vectoring -järjestelmän avustamana. Haittapuolena alustan napakkuudesta monet suomalaisten teiden kuopat ja töyssyt jäävät suodattumatta. Tätä ominaisuutta korosti koeajoauton urheilullinen R-Dynamic varustelu. Rengasmelua on onneksi saatu selkeästi vähennettyä, vaikka sitä edelleen jonkin verran kantautuu sisälle varsinkin moottoritienopeuksissa. Jousitus on säädetty napakan puolelle, lähestulkoon pintakovaksi, mutta ei sittenkään häiritsevän kivirekimäiseksi.


Kokonaisuus on onnistuneesti muodostunut, ja erityisesti parannellut sisätilat tuovat auton tuoreena 2020-luvulle. Mutta missä ovat XE:n farmari- ja pistokehybridiversiot? Jälkimmäisen avulla saataisiin ainakin auton kulutusta ja sitä myötä myös autoveroa suitsittua merkittävästi.

Kiitämme

+ Oivaa suorituskykyä

+ Parantunutta multimediakäyttöä

Moitimme

- Autoon kulkua

- Farmarikorin puuttumista

Ota kantaa

Kaipaatko Jaguariin farmariversiota?

Kaipaan 37% En 63%
Ääniä yhteensä 2416

Jaguar XE R-Dynamic HSE P300 AWD

  • Moottori R4, 1 997cm³, twin scroll turbo, 221 kW (300 hv)/ 5 500 r/min, 400 Nm/1 500 – 4 500 r/min
  • Suorituskyky 0 – 100 km/h 5,7 s, huippunopeus 250 km/h
  • Kulutus 8,4 l/100 km, 98E5
  • CO2-päästöt 198 g/km
  • Voimansiirto A8, neliveto
  • Mitat p 4 678, l 1 967, k 1425 mm, akseliväli 2 835 mm, omamassa 1 690 kg, tavaratila 410 l, tankki 63 l
  • Hinta 84 716 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt