Parlamentaarinen ohjausryhmä aloittaa työnsä Suomessa - Autot - Ilta-Sanomat

Ministeri johtaa liikenteen uutta suunnittelua: "Tärkein liikennepoliittinen teko"

Parlamentaarinen liikenteen ohjausryhmä ja yhteistyöryhmä aloittavat työnsä Suomessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd).

19.10.2019 12:23

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen ohjausryhmän ja yhteistyöryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa.

Kapulakieliseltä kalskahtava tiedonanto koskettaa lähes jokaista suomalaista ja etenkin yksityistä sekä julkista liikennettä hyödyntäviä kansalaisia. Suunnitelma koskee kaikkia kulkumuotoja - myös autoilua - ja se antaa lähtökohdat koko Suomen liikenneverkon ja liikenteen palveluiden suunnitteluun.

Suunnitelma on pitkäjänteinen, sillä se laaditaan vuosille 2021-2032.

Parlamentaarisen työryhmän tehtävänä on linjata ensimmäisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteet ja ohjata suunnitelman toimenpideohjelman valmistelua. Parlamentaariseen ryhmään on kutsuttu edustus kaikista eduskuntaryhmistä ja ryhmää johtaa liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin.

– Valtakunnallisen 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on tämän hallituskauden tärkein liikennepoliittinen teko. Se luo pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta suunnitteluun, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin.

Näkökulmat huomioidaan?

Pitkäjänteisellä, yli hallituskausien ulottuvalla 12-vuotisella suunnitelmalla varmistetaan, että liikennejärjestelmän kehitys on ennakoitavaa niin ihmisten, yritysten, kuntien kuin julkisen sektorin näkökulmasta.

Ryhmään kuuluu asiantuntijoita liikenne- ja viestintäministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista ja Väylävirastosta.

Lisäksi perustettiin yhteistyöryhmä, joka "koordinoi vuorovaikutusta suunnitelman valmistelussa ja osallistuu suunnitelman tekemiseen". Ryhmässä on edustettuina keskeiset ministeriöt, virastot, maakunnat, suurimmat kaupunkiseudut ja muut kunnat.

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman on tarkoitus valmistua keväällä 2021. Työryhmien toimikausi on 9.10.2019-30.4.2021.

Suunnitelmassa käsitellään liikenneverkon lisäksi muun muassa henkilö- ja tavaraliikennettä sekä liikennejärjestelmää tukevia toimintoja, kuten viestintäverkkoja, liikenteen ohjausta ja palveluita sekä tiedon hyödyntämistä. Suunnitelmaan sisällytetään 12-vuotinen toimenpideohjelma ja valtion rahoitusohjelma.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?