Liikenneministeri Marin vaatii liikennettä mukaan päästö­talkoisiin: ”Tarvitaan ennakkoluulottomia toimia” - Autot - Ilta-Sanomat

Liikenneministeri Marin vaatii liikennettä mukaan päästö­talkoisiin: ”Tarvitaan ennakkoluulottomia toimia”

Liikenteen osuus EU:n ja Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan lumen ja ikiroudan peittämät alueet ovat kutistuneet. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) pitää tärkeänä, että Suomi vähentää päästöjään ja näyttää suuntaa kohti hiilineutraalia maailmaa.­

25.9.2019 13:23

– Tarvitaan ennakkoluulottomia toimia myös liikenteessä, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet saavutetaan ja että lämpötilan nousu saadaan pysähtymään alle 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta. Tie-, meri- ja lentoliikenteen hiilijalanjälkeä on pienennettävä, jotta vapautuisimme fossiilisista polttoaineista ja jotta Suomi olisi hallitusohjelman mukaisesti hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd).

Ministeri Marinin kannanotto liittyy tänään julkaistavaan erikoisraporttiin, joka tarkastelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia maapallon jäätyviin alueisiin.

Summattuna Marin pitää tärkeänä, että Suomi vähentää päästöjään ja näyttää suuntaa kohti hiilineutraalia maailmaa.

Liikennepäästöjen osalta nykyhallitus valmisteleekin jo täydellä höyryllä liikenteen suurta kokonaisverouudistusta, jolla turvataan verotulot ja samalla rokotetaan rahallisesti entistä enemmän niin sanotusti saastuttavaksi katsottavaa liikkumista kuten esimerkiksi yksityisautoilun suhteessa isopäästöisintä osuutta.

Veropolitiikan ohella Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi ilmastonmuutoksen vaikuttavan merkittävästi myös liikenneväylien kunnossapitoon.

– Myös täällä Suomessa kausittaiset roudan vaihtelut muuttuvat ja maan kosteus kasvaa. Meidän on oltava valmiina maan routimisen muutoksista johtuviin haasteisiin sekä lumipeitteisyyden entistä suurempiin kausittaisiin vaihteluihin väylänpidossamme, lentokentillämme ja raideliikenteessä, sanoo samaisessa LVM:n tiedotteessa valtiosihteeri Mikko Koskinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?