Yli 40 vuotta alaa seurannut johtaja: Autonostaja, näin säästät veroissa – ”otetaan nyt esimerkiksi Škoda Octavia...”

Julkaistu:

AUTOKAUPPA
Autoilija on verottajan ystävä, kirjoittaa autokauppaa yli 40 vuotta seurannut ex-johtaja. Samalla hän vinkkaa, kuinka liikoja veroja voi välttää.
Auton ostoon liittyy autovero ja arvonlisävero. Sen jälkeen tulee ajoneuvoero ja mahdollinen käyttövoimavero. Jokaisessa polttoainelitrassa on polttoainevero.

Vakuutuksissa on vakuutusvero.

Huolloissa ja varaosissa on arvonlisävero.

Verot muodostavat auton käyttökuluista huomattavan osan. Veroja on siis maksettava, jos aikoo autoilla. Niitä voi myös hyvällä suunnittelulla vähentää, ja itse asiassa valtiovalta kannustaakin siihen. Verorakenteiden avullahan halutaan vähentää liikenteen päästöjä. Tavoite on kannatettava.

Verottaja tulee vastaan

Viime vuosien suurin autoiluun liittyvien verojen muutos toteutettiin, kun autojen CO2-päästöt otettiin osaksi verotusperusteita. Verot lasketaan auton tehdashinnasta, mutta veroprosentti määräytyy CO2-päästöjen perusteella. Kepin avuksi otettiin porkkana. Se on toiminut varsin hyvin. Vähäpäästöiset autot ovat kasvattaneet selvästi suosiotaan ja samalla polttoainekulutustasot ovat laskeneet, koska nämä kaksi aluetta liittyvät vahvasti toisiinsa.

Tarkalle autoilijalle tulee selvää säästöä.

Moottorin merkitys

Kannattaa harkita huolellisesti millaisen auton valitsee. Päästömittari on myös rahan mittari.

Mitä vähemmän auto kuluttaa polttoainetta, sitä vähemmän tulee myös CO2- eli hiilidioksidipäästöjä. Modernit moottorit tarvitsevat yleisesti ottaen myös vähemmän huoltoa.

Autotehtaat työskentelevät kuumeisesti uusien, vähäpäästöisten moottorien suunnittelussa. Kun kaikki uusimman tekniikan vaikutukset lasketaan yhteen, oikealla autokonseptilla säästyy auton elinkaaren aikana merkittävä määrä euroja.

Sama auto, eri moottorit

Useimmissa automalleissa on valittavana erilaisia moottoriversioita pienimmistä kolmisylinterisistä aina suuriin tehopakkauksiin. Kehitys menee vauhdilla pienempien moottorien suuntaan, joskin myös toisen ääripään supertehomoottoreita löytyy.

Moni autonostaja epäröi edelleen pienen kuutiotilavuuden moottorien ostamista. Historian kokemuksista pelkona on niiden käyttökestävyys. Tämä huoli on nykytekniikan valossa turha. Nykyajan liikenteessä ei myöskään tarvita ylisuuria moottoreita. Sakot ehtii saada myös pienemmällä teholla.

Käytännön vaikutukset

Otetaan esimerkki viime vuosien myydyimmästä autosta, Škoda Octaviasta. Bensiinimoottoreissa on tarjolla pienimmillään 1,0-litrainen moottori. Tyyppimerkintä on 1.0 TSI Ambition BusinessLine. Sen CO2-päästöt ovat 121 g/km. Autoveroton hinta on 20 780 euroa ja autovero 2 083 euroa.

Suurin tarjolla oleva bensiinimoottori on 2.0 TSI RS BusinessLine DSG, CO2-päästöt 170g/km. Veroton hinta 30 080 ja autovero 8 607 euroa.

Verottaja saa siis 6 524 euroa enemmän. Se maksaa, joka tilaa. Kun vielä vuosiverossa on eroa 73 euroa, verottaja kiittää.

Järki ja tunteet

Usein auto valitaan tunteella, mutta järki kannattaa ottaa mukaan. Nykyisin auton tekniikan vertailu on helppoa internetistä löytyvien teknisten tietojen ja hinnastojen avulla.

Säästöt eivät liity pelkästään veroetuihin. Auton jälleenmyyntiarvo on suurin yksittäinen autoilun kustannuksiin vaikuttava tekijä. Nykyisin myös käytettyjen autojen ostajat ovat valppaampia ja vertailevat polttoainekulutusta ja CO2-arvoja. Näissäkin laskelmissa vaaka kallistuu useimmiten edullisemman puolelle, ja hinta on paremman kysynnän takia suhteellisesti korkeampi.

Kannattaa käyttää muutama hetki auton oston suunnitteluun. Miksi maksaa enemmän, kun vähemmälläkin voi saada hyvää nykytekniikkaa ja selviä verosäästöjä.

Tässä juttusarjassa emeritusjohtaja Jyrki Jaala kertoo, miltä nykypäivän autokaupan eri osa-alueet näyttävät kaiken kokeneen vanhemman polven autokauppiaan silmin – eli niin sanotusti asiaa takahuoneesta katsoen. Kirjoittajalla on kaikkiaan yli 40 vuoden kokemus autoliikkeen johtajana ja automyyjänä, mutta ei enää sidonnaisuuksia aiempiin työnantajiinsa eikä ylipäätään autoalalla toimiviin yrityksiin.

Näin säästät veroissa

  • Tutustu auton teknisiin tietoihin ja hinnastoihin; kaikki tieto on helposti saatavissa.
  • Mitä pienemmät CO2-päästöt, sitä vähemmän veroja ja polttoainekuluja
  • Isomoottoriset autot menettävät jälleenmyyntihinnassa arvoaan suhteellisesti enemmän, ja myös verottaja kiittää tästä valinnasta..
  • Mieti mitä autossasi todella tarvitset ja mitä vain haluat. Tee sitten harkittu päätös.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt