Kuljetusala: Hallituksen päätös rankaisee myös nollapäästöisen biodieselin käyttäjää

Julkaistu:

Budjetti
Ensi kesästä voimaantulevan 250 miljoonan euron polttoaineveron korotuksen lisäksi hallitus on nostamassa parafiinisen dieselöljyn verotusta 120 miljoonalla eurolla – perusteluna haitallisen yritystuen poistaminen.
Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL katsoo nyt mediatiedotteessaan, että faktojen valossa Antti Rinteen (sd) hallituksen esitys dieselpolttoaineiden veromuutoksista on yksinkertaisesti käsittämätön.

Tätä SKAL perustelee sillä, että parafiinisen dieselin, jonka käyttämisen hintaa eli verotasoa ollaan nyt nostamassa, kohdalla etuna ovat nimenomaan pienemmät lähipäästöt liikenteessä.

Parafiinisiin dieselöljyihin kuuluu lisäksi täysin uusiutuvista raaka-aineista, kuten jätteistä ja tähteistä valmistettua dieseliä, jonka elinkaaripäästöt ovat lähellä nollaa.

Kuluttajan parafiinisen dieselöljyn kevyemmän verokohtelu poistaminen nostaisi siten myös uusiutuvan dieselin hintaa ja tekisi halvemman fossiilisen dieselin valinnasta mahdollisesti nykyistäkin houkuttelevampaa. Toisaalta esimerkiksi Neste on jo ehtinyt kertoa uskovansa veromuutoksen kohdistuvan vain fossiiliseen parafiiniseen dieseliin.

Budjettiriihen tiedotuksen mukaan parafiinista dieseliä ei enää tarvita entisessä määrin, koska autokanta on uusiutunut.

SKAL:n mukaan väite ei voi pitää missään olosuhteissa paikkaansa, sillä henkilöautokannan ikä on keski-iältään 12 vuotta ja ammattimaisessa tavaraliikenteessä käytetyn kuljetuskaluston puolestaan sekin korkeat 10 vuotta.

Hallitusohjelman ja sen taustapaperit ovat kaikkiaan hankalasti tulkittavia, osin keskenään jos eivät täysin ristiriitaisia niin ainakin erilaisia ja jättävät paljon tilaa arvailuille.

– On käsittämätöntä, että yritystuen leikkaustavoite on johtanut linjaukseen, jonka lopputuloksena rangaistaan puhtaampia diesellaatuja. Lopputuloksena on vain veronkorotus, joka nakertaa myös työllisyystavoitetta, sanoo kokonaisuutena SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.

SKAL ry:n laskelmien mukaan liikenteelle ollaan tekemässä nyt jopa yli 400 miljoonan euron veronkorotusta, kun otetaan huomioon sekä ensi kesälle ehdotettu 250 miljoonan euron polttoaineveron korotus että parafiinisen dieselin veronalennuksen poistaminen.

Kyseisen summan tai todennäköisemmin sen osan siirtyminen kuluttajahintoihin ei ole kuitenkaan aivan tuulesta temmattua, sillä ”kuorma-auton vuotuiset polttoainekustannukset nousisivat keskimääräisellä dieselpolttoaineseoksella 2 130 eurolla, jos polttoaineen keskikulutus olisi 38 litraa 100 kilometrillä ja ajosuorite 100 000 kilometriä”, SKAL laskee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt