Hyundailta odotettu kehitysaskel: Kona on nyt myös hybridi – mutta riittävätkö eväät?

Julkaistu:

Ensitesti
Hyundain keskikokoinen crossover-maasturi Kona sai viimein odotetun hybridiversion. Riittävätkö sen eväät?

Vuonna 2017 päivänvalon nähnyt Hyundai Kona on väkevästi suosiotaan kasvattavan katumaastureiden kompaktikokoluokan edustaja melkeinpä tyypillisimmillään. Se jakaa saman perusrakenteen esimerkiksi Kia Stonicin ja Hyundai i20:n kanssa ja on ollut tähän asti saatavissa muutamalla eri kokoisella bensiinimoottorilla tai täyssähköversiona. Polttomoottorimalleissa tarjolla on ollut myös nelivetoversio.

Näiden välistä on kuitenkin puuttunut kovasti viime aikoina suosiotaan kasvattanut hybridivoimalinjaversio. Nyt tähän tulee muutos.


Kona Hybridin tekniikka on suoraan lainattu isommasta Ioniq Hybridistä, eikä se siis ole ulkopuolelta ladattavaa sorttia. Sen polttomoottori on 105-hevosvoimainen vapaasti hengittävä. Sähkömoottori puolestaan on 43-hevosvoimainen ja hybridijärjestelmän ajoakku 1,56 kWh.

Hybridiversio on aina etuvetoinen. Sen voimansiirrosta huolehtii kuusilovinen kaksoiskytkinautomaatti.

Koska kahden eri voimalaitteen yhdistämisessä 1+1 ei ole 2, ilmoitetaan auton suurimmaksi yhteenlasketuksi tehoksi 141 hevosvoimaa ja 265 newtonmetriä.

Tuulennopea laite ei kuitenkaan ole, sillä nollasta sataseen kiihdytys on kuminauhamaiselta tuntuva 11,2 sekunnin spurtti. Huippunopeudeksi on rajoitettu 160 km/h.

Hybriditekniikan ominaispiirteet on Konassa piilotettu hyvin. Pelkältä sähköltä bensiinille siirtyminen tapahtuu täysin huomaamatta ja nykäyksittä, kuten tänä päivänä voisi kuvitellakin.


Samalla mittariston energiavirtanäytöstä pystyy kuitenkin havaitsemaan, ettei Hyundai sammuta polttomoottoriaan heti kun kaasupolkimen nostaa maantieajossa, vaan auto jättää koneen pyörimään ja sitä kautta kuluttamaan tarpeettomasti polttoainetta 4–5 sekunnin ajaksi.

Kilpailijamerkeillä polttomoottori sammuu heti kaasun nostosta, jos kaikki parametrit, esimerkiksi auton käyntilämpötilaa ja ilmastoinnin lämpötilapyyntiä koskien ovat kohdallaan.

Ajettavuudeltaan Kona Hybrid vastaa alustaltaan parempaa, 1,6-litraista bensamoottorimallia. Ohjaus ei ole aivan markkinoiden terävin, mutta leppoisaa, tasapainoista ajettavuutta löytyy.


Jousitus poimii esimerkiksi reitillä olleet hidastetöyssyt kohtuudella, eikä oikein tee itsestään sen erikoisempaa numeroa hyvässä eikä pahassa.

Hyundain poikkeuksellisen huomionkipeä kaista-ajoavustin ei ainakaan hollantilaisilla teillä vaikuttanut vaativan väkinäistä ohjaamista yhtä lailla kuin vanhempien versioiden järjestelmät. Tämän vahvistaminen vaatii kuitenkin koeajon suomalaisilla teillä.

Hyundai Kona Hybrid 1,6 GDi

  • Moottori R4, 1 591 cm³ ja sähkömoottori (43,5 hv, 170 Nm) 77 kW (105 hv)/5 700 r/min, yhteensä 265 Nm
  • Suorituskyky 0–100 km/h 11,2 s, huippunopeus 160 km/h
  • Kulutus 3,9-4,3 l/100 km 95E (NEDC takaisinlaskettu)
  • CO2-päästöt 90–99 g/km
  • Voimansiirto A6, etuveto
  • Mitat p 4 165, l 1 800, k 1 565 mm, akseliväli 2 600 mm, omamassa 1 453 kg, tavaratila 361–1 143 l, tankki 38 l, akku 1,56 kWh
  • Hinta 27 990 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt