Huimaa hehkutusta saanut autouutuus jatkaa voittojen tiellä: Nyt palkintokaapissa jo 62 tunnustusta - Autot - Ilta-Sanomat

Huimaa hehkutusta saanut autouutuus jatkaa voittojen tiellä: Nyt palkintokaapissa jo 62 tunnustusta

Onko tässä 2010-luvun eniten palkintoja kahminut automalli?

I-Pace saavutti historiallisen kolmoisvoiton 2019 World Car Awards -kilpailussa.­

5.9.2019 6:55

Vuoden auto maailmassa- sekä Euroopassa palkinnot voittanut Jaguar I-Pace niittää menestystä nyt myös taloudellisuusajokilpailuissa.

Jaguar-kuljettaja Markku Lehisto kartanlukijansa Raimo Almin kanssa ovat voittaneet luokkansa Jyväskylän ympäristössä ajetussa Suurajot EcoRun -taloudellisuusajossa. He kilpailivat suurten sähköautojen luokassa.

Voiton myötä he saavuttivat taloudellisuusajon Pohjois-Euroopan cup-mestaruuden. Ajokkina Lehistolla ja Almilla on tällä kaudella ollut Jaguar I-Pace sähköauto.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Euroopan sarja on voitettu sähköautolla. Kilpailun reitille oli mahdutettu lukuisia Neste Rallista tuttuja erikoiskokeita. Lehiston ja Almin kilpailukulutus oli 21,3 kWh/100 km. Tällä he jättivät Audi e-tronilla ajaneiden Jenni Rossin ja Seppo Järvisen selkeän eron turvin 2,3 kWh:n päähän.

Lehistolle sarjan voitto oli kuljettajana viides kansainvälinen mestaruus ja Almille kartanlukijana neljäs. Jaguar I-Pacella on nyt ajettu luokkavoitto kauden kaikissa kilpailuissa.

Harvinainen palkintoharava

Tämän vuoden maaliskuussa I-Pace valittiin Euroopan Vuoden autoksi (Car of The Year). Pian sen jälkeen täyssähköinen Jaguar I-Pace on valittu Vuoden autoksi maailmassa.

Kolmoisvoitto koostui 2019 World Car of the Year -, World Car Design of the Year - ja World Green Car awards -palkinnoista.

Jaguarin uusin SUV on ensimmäinen kolmoisvoiton saavuttanut automalli kilpailun historiassa.

I-Pace on ansainnut yhteensä jo 62 erilaista palkintoa vuosi sitten tapahtuneen lanseerauksensa jälkeen. I-Pace on muun muassa valittu Saksassa, Norjassa ja Iso-Britanniassa vuoden autoksi, BBC:n TopGear Magazinen vuoden sähköautoksi, Kiinan vuoden vihreäksi autoksi sekä Autobest-lehden Ecobest-palkinnon saajaksi.

Täyssähköautojen turvallisuudesta huolissaan oleville rauhoittava tieto on, että I-Pace on myös saavuttanut Euro NCAP -testissä täyden viiden tähden tuloksen, mikä tekee siitä yhden turvallisimmista autoista markkinoilla.

Jaguarin käyttäjälle on tarjolla Euroopan suurin latausverkosto, jossa yhdellä asiakkuudella käytettävissä on jo 110 000 latauspistettä yli 30 maassa. Jaguar Plugsurfing yhdistää usean eri toimijan latauspisteet helppokäyttöiseksi verkostoksi ja asiakas voi valita joko kiinteän kuukausihinnan tai minuuttipohjaisen hinnoittelun ilman kuukausimaksua.

Jaguar Plugsurfing -verkostoon kuuluu Suomessakin jo yli 1 200 julkista latauspistettä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?