Poliisi valvoi liikennettä koulujen läheisyydessä: Tuloksena hurja lista rikkeitä

Julkaistu:

VALVONTA
Poliisi valvoi tehostetusti liikennettä koulujen lähistöillä viime ja sitä edellisellä viikolla. Valvonnan tulos on melko karua luettavaa.
Poliisi sai kiinni poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan runsaasti ylinopeutta ajaneita, joista osa tapahtui koulujen läheisyydessä.

– Ylinopeuksista annettiin kahden viikon valvontajakson aikana yhteensä yli 1 100 huomautusta, 900 rikesakkoa, 540 sakkoa. 123 kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, joista suurin osa huomattavan ylinopeuden perusteella, Kallio sanoo Poliisihallituksen tiedotteessa.

Autoilijoista 18 ohitti pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton, ja 21 autoilijaa ei antanut suojatiellä kulkeneille tietä. Lisäksi todettiin 34 kuljettajan ajaneen päin punaista liikennevaloa tai jättäneen noudattamatta Stop-liikennemerkkiä. Kevyelle liikenteelle annettiin 8 rikesakkoa.

Valvontaan käytettiin 2 400 työtuntia.