Arto, 63, osti auton Ruotsista ja säästi useita tuhansia euroja – ”Saksasta ei kannattanut katsoa ollenkaan”

Kruunun halpa kurssi ja käytettyjen autojen monipuolinen tarjonta houkuttelevat yhä useamman suomalaisen autokaupoille Ruotsiin.

Arto Salo sai himoitsemansa Alfa Romeon Ruotsista helposti ja edullisesti. Hänen laski säästävänsä tuhansia euroja.

Suomeen on tänä vuonna tuotu yli 32 000 käytettyä autoa ulkomailta. Näistä yli puolet, noin 17 000, on peräisin Ruotsista.

Yksi länsirajan takaa autonsa hankkineista on 63-vuotias Arto Salo, joka toi 57 000 kilometriä ajetun 2016 vuosimallin Alfa Romeo Giuliansa Göteborgista.

Hän oli jo pidempään haaveillut juuri tietyn mallisesta Alfa Romeosta ja ryhtyi selaamaan sekä kotimaisia että ulkomaisia automyyntisivustoja läpi. Suomen tarjonnan hän huomasi hyvin nopeasti rajalliseksi. Hyvä tarjonta ja edullinen hintataso innosti Saloa etsimään mieleisensä auton Ruotsista.

– Totesin, ettei minun kannata alkaa sitä Saksasta katsomaan ollenkaan, Salo kertoo.

Auton pyyntihinta Ruotsissa oli Salon mukaan hieman yli 22 000 euroa. Hän arvioi, että vastaava auto maksaisi kotimaassa yli 30 000 euroa. Maksettavaksi tulee lisäksi Suomen autovero, jonka Salo arvioi olevan noin 5 500 euroa, ja auton hakemisesta koituvat matkakulut sekä auton rekisteröinti suomeen.

– Kyllä siinä silti sen neljä viisi tonnia säästää, Salo ynnäilee.

Salo kävi myyjän kanssa aktiivista viestinvaihtoa varmistuakseen, että auto on siinä kunnossa kuin myynti-ilmoitus lupaa.

Auton voi hakea rajan takaa itse, kuten Salo teki, tai apuna voi käyttää yritystä, joka auttaa hankkimaan ja toimittaa auton Suomeen ostajan puolesta. Myös autoliikkeet tuovat autoja ulkomailta Suomeen. Tällä hetkellä kaikista maahantuoduista autoista 60 prosenttia on liikkeiden tuomia.

Tällä hetkellä auton ostajia houkuttaa Ruotsissa muun muassa kruunun alhainen kurssi. Yhdellä eurolla saa nyt 10,71 kruunua, kun elokuussa 2017 suhde oli 9,5. Esimerkiksi 25 000 euroa vaihdettaessa saa nykyään noin 30 000 kruunua enemmän kuin vielä kaksi vuotta sitten.

Autojen noutopalvelua tarjoavan nouto.fi -palvelun toimitusjohtajan Hans Ekholmin mukaan heihin yhteyttä ottavalla henkilöllä on lähes aina neljä toivetta, jotka yleensä myös toteutuvat.

– Asiakas haluaa auton halvemmalla, vähemmän ajettuna, nuorempana ja paremmin varusteltuna, Ekholm listaa.

Autojen tuontipalveluja tarjoavan Suomen Tuontipalvelut oy:n toimitusjohtajan Tomi Rantasen mukaan auton ostaja voi säästää helposti useita tuhansia euroja, jos hankkii menopelinsä Ruotsista. Hintaerot ovat kuitenkin automallikohtaisia.

– Joitain automalleja on tuotu niin urakalla Suomeen, että hintatasot ovat aikalailla tasoittuneet. Suomen hintataso on mennyt lähemmäksi Euroopan hintatasoa viimeisen vuoden aikana, Rantanen kertoo.

Ekholm on Rantasen kanssa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa hintaerot vaihtelevat valuuttakurssien mukana, mutta reiluihin säästöihin pääsee joka tapauksessa.

– Tyypillisessä meidän kautta tulleessa noutotilauksessa autot ovat hankintahinnaltaan 18 000 ja 35 000 euron haarukassa. Silloin asiakkaan säästö on 15–20 prosenttia, Ekholm sanoo.

Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo, että Suomen autoverotus suosii käytettyjen autojen tuontia ulkomailta.

Ruotsissa tai Saksassa uudesta autosta maksettavaa autoveroa ei ole lainkaan. Ulkomailta tuodun käytetyn auton verotusarvo on arvio sen hinnasta Suomen markkinoilla. Verotusarvosta suoritetaan lisäksi vielä 3–15 prosentin suuruinen epävarmuusvähennys, mikä tekee autojen tuomisesta houkuttelevaa.

– Jo kaksi vuotta vanhalla autolla vähennyksen suuruus on kymmenen prosenttia ja yli kahdeksan vuotta vanhalla 15 prosenttia. Kotimaasta ostetulla uudella autolla tällaista vähennystä ei ole, Kallio sanoo.

Päätös autonhakureissusta Ruotsiin syntyi, kun Salo myi entisen pakettiautonsa pois, jolloin perheeseen syntyi yhden auton vaje. Aikaa idean ja ostopäätöksen välillä oli noin pari viikkoa. Kolmantena viikkona auto oli jo Suomessa.

Salo on tuonut 2000-luvun alkupuolella yhden auton Saksasta Suomeen, joten toiminta oli hänelle osittain tuttua, vaikka käytännöt ovat vuosien varrella muuttuneet. Hän päivitti tietojaan internetissä tarjolla olevista lähteistä ja kävi aktiivista viestinvaihtoa auton myyjän kanssa.

Hän osti autonsa yksityiseltä myyjältä, joten ennen matkalippujen hankintaa oli varmistuttava siitä, että auto todellakin on sitä mitä luvataan. Autojen kanssa paljon touhunneelle Salolle se ei ollut ongelma.

– Minulle oli tärkeää varmistaa, että auto on tosiaankin tämän myyjän omistuksessa. Ne tiedot tulivat paperilla suomalaista Traficomia vastaavalta Transportstyrelseniltä, Salo kertoo.

Salo kävi myyjän kanssa pitkän sähköpostikeskustelun. Hän sai autosta muun muassa runsaasti kuvia ja kaikki huoltotiedot. Lisäksi hän keskusteli myyjän kanssa puhelimessa yksityiskohdista ennen lähtöä.

– Sain tietää jopa kesä- ja talvirenkaiden urasyvyydet ja vanteiden kunnon, kun älysin kysyä, Salo sanoo.

Tuontiautoja välittävien Rantasen ja Ekholmin mukaan heidän asiakkaansa ovat usein hyvin perehtyneitä ja tietävät mitä haluavat. Silloin yrityksen tehtäväksi jää ennen auton noutoa ja toimitusta hoitaa automyyjän kanssa kommunikointi asiakkaan puolesta.

Nouto.fi tarjoaa pääsääntöisesti vain kuljetuspalvelua Ruotsista Suomeen, ja auttaa siinä sivussa asiakasta auton ostamiseen liittyvissä proseduureissa. Ekholm suosittelee asiakkaitaan ostamaan autonsa aina autoliikkeestä, koska yksityisillä markkinoilla piilee suurempia riskejä.

Suomen Tuontipalvelut sen sijaan tarjoaa palveluja auton ostajille laaja-alaisemmin. Heillä on muun muassa ympäri Eurooppaa asiamiehiä, jotka tarkastavat myytävien autojen kunnon perinpohjaisesti. Lisäksi yritys antaa tarkastamilleen autoille lisämaksusta vuoden tai kahden mittaisen takuun.

– Useimmiten tarkastus on ammattilaisen tekemänä paljon yksityiskohtaisempi kuin itse tehtynä. Heillä on maalipinnan­paksuus­mittarit ja vikakoodin­lukijat aina mukana. Ei ole tavatonta, että olemme löytäneet merkkiliikkeessä myytävästä uudehkosta autosta maalattuja kohtia, vaikka myyjä sanoo ettei sitä ole maalattu, Rantanen kertoo.

Suomen Tuontipalvelut auttaa asiakkaitaan myös yksityishenkilöiltä autoa ostettaessa. Rantasen mukaan heidän Ruotsista välittämistään autoista 90 prosenttia ostetaan autoliikkeistä ja vain joka kymmenes yksityisiltä markkinoilta. Saksasta autoja ostetaan useammin yksityisiltä myyjiltä.

– Tuntuu, että Ruotsissa tarjonta liikkeissä on parempi, Rantanen sanoo.

Tuontiautojen houkuttelevuuteen liittyy Tero Kallion mukaan paljon psykologiaa. Ulkomailta haettu auto ei aina tule halvemmaksi, ainakaan, jos ei huomioi kaikkia siihen liittyviä kuluja tai riskejä.

– Ne ei välttämättä ole kaikille ihan selviä. Se ei ole pelkästään auton hinta ja arvioitu autoveron määrä. Hakukustannukset, rekisteröintikustannukset, mahdolliset muut varuste- ja rengaskustannukset. Lisäksi, jos auto ei ole sovitunlainen tai auto hajoaa, niin korvausten penääminen ulkomailta on aina hiukan työläämpää kuin kotimaasta, Kallio sanoo.

Kallion mukaan matkamittareiden manipulointi on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa. Hänen mukaansa Saksassa lähes puolessa autoista on manipuloitu matkamittaria.

Tomi Rantanen on eri mieltä. Hänen mukaansa matkamittareiden manipulointi on nykyään hyvin harvinaista. Hänen mukaansa suurempia riskejä nykyään ovat taitavasti entisöidyt kolariautot ja myynti-ilmoituksesta poikkeava varustelutaso.

– Se on monessa maassa laitonta ja Saksassa siitä voi saada jopa vankilatuomion. Kyllä niihin aina välillä tietysti törmää, ja kannattaa se mittarilukema tarkastaa, Rantanen sanoo.

Kallio toivoo, että Suomen autoverotusta muokattaisiin houkuttelevampaan suuntaan. Hänen mukaansa Autotuojat ja -teollisuus ry on laskenut, että yksityishenkilöjen tuomat autot aiheuttavat valtiolle vuosittain 115 miljoonan euron tappiot.

– Jokaisesta käytetystä autosta, jonka suomalainen ulkomailta ostaa, on maksettu arvonlisävero siihen maahan aikanaan, eikä sitä alvia koskaan enää Suomeen saada. Jos auto on ostettu Suomesta, siitä on maksettu 24 % arvonlisäveroa.

Kallio painottaa, ettei hän moiti suomalaisia auton ostajia tai autoliikkeitä, vaan poliitikkoja ja lainsäädäntöä. Hän toivoo, ettei uuden auton hankkiminen olisi verotuksellisesti epäsuotuisampaa kuin käytetyn auton maahantuonti.

Jos haluat ostaa käytetyn auton Ruotsista, toimi näin

Tärkeintä auton maahantuonnissa on tietää, mitä on tekemässä. Tutustu huolellisesti auton ostossa ja maahantuonnissa vaadittaviin eri asiakirjoihin. Tutustu myös autotarjontaan ajan kanssa. Ruotsissa myytäviä käytettyjä autoja voi selata muun muassa blocket.se ja bytbil.com -palveluissa.

Vertaile hintoja Suomen hintoihin ja arvioi maksettavaksi tulevan autoveron määrää Verohallinnon verkkosivuilta löytyvällä laskurilla. Verohallinnon sivuilta löytyy myös lista verotuspäätöksistä, joita voi hyödyntää vertailussa.

Muista laskea auton hintaan mukaan myös auton rekisteröintikatsastuksesta ja rekisteröinnistä koituvat kulut. Jos haet auton itse, muista laskea mukaan myös auton noutamisesta koituvat kulut. Jos päätät käyttää apuna tuontipalvelua, laske mukaan heidän veloittamansa palkkiot.

Tarkasta auto huolellisesti ennen ostopäätöstä. Autoliikkeiden autot ovat yleensä luotettavimpia, mutta niistäkin voi löytyä piileviä miinoja. Tarkista auton historia ja pidä huolta, että saat mukaasi kaikki asianmukaiset paperit ja todistukset. Älä pelkää kysellä myyjältä lisätietoja ja kuvia.

Varaudu mahdollisiin sudenkuoppiin. Yleisimpiä ovat matkamittariväärennökset, joita voi arvioida tarkastelemalla auton yleisilmettä. Jos esimerkiksi kuljettajan istuin tai ratti näyttää kuluneemmalta kuin mittarilukeman perusteella voisi olettaa, ei mittarilukema todennäköisesti pidä paikkaansa.

Toinen yleinen riski on kolarikorjatut autot, joita voi olla joskus hyvin vaikea tunnistaa. Kolaroidut autot ovat riskisijoitus sekä auton arvon että liikenneturvallisuuden kannalta.

Suomen tuontipalveluiden Tomi Rantasen mukaan kolariautot on usein ostettu Yhdysvalloista korjattavaksi. Auton valmistenumerolla voi löytää nettihaulla huutokauppailmoituksen, josta näkyy kuvat autosta kolarin jälkeen.

Jos auto on uudelleen maalattu, on riski vauriokorjauksesta korkea. Räikeimmissä tapauksissa kahdesta kolaroidusta autosta on rakennettu yksi ehjä auto.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?