Miltä näyttää ”tonnin tuunaus” uudessa autossa? Koeajolla selvisi, että kauneudella on hintansa

Julkaistu:

Varustelu
Hyundai Tucson N-Line sopii estetiikkaa arvostavalle.
Hyundai ja sen tytärmerkki Kia ovat Suomen markkinoilla hieman hämmentävässä tilanteessa toisiinsa nähden. Kia on alkuvuonna ainoana TOP-10 -merkkinä kyennyt kasvattamaan myyntiään viime vuoteen verrattuna, ja on tämän vuoden heinäkuun jälkeen jo maamme kuudenneksi myydyin automerkki.


Siksi tuntuu hieman erikoiselta, että emomerkki Hyundai löytyy samasta tilastosta vasta sijalta 11.

Yksi syy Kian Suomessa Hyundaita parempaan myyntitulokseen saattaa olla sen selkeästi nuorekkaampi imago. Muotoilullisten seikkojen lisäksi Kialla on myös tarjota ulkoisesti vetävän oloisia malleja, kuten erityisin GT-Line -höystein ostohaluja kohottavat versiot.


Nyt Hyundaillakin on herätty viime mainittuun markkinointikeinoon, ja sillä samaa kaavaa noudatetaan uusien N-Line versioiden avulla. Niistä viimeisin on Hyundai Tucson N-Line. Se on puhtaasti varusteisiin perustuva yleisilmeen kohennus, jonka perustana on Tucsonin Style-varustetaso. Hintaeroa Tucsonin N-Linen ja Stylen välille kertyy tasan tuhat euroa. Mitä tällä tonnin tuunauksella sitten saa?

Paperilla N-Line –varustelu tarjoaa paljon, peräti 12 kohdan erityisvarusteet samassa paketissa. Tärkeimpinä niistä havaitsee mustat, 19-tuumaiset vanteet, sporttisemman ohjauspyörän sekä istuimet, mustan sisäkattoverhoilun ja panorama-lasikattoluukun. Kun pakettiin sisältyy näiden lisäksi paljon muuta esteettisesti useimpien silmiä miellyttävää pikkukivaa, voi tonnin lisähintaa pitää varsin kohtuullisena. Kaipaamaan jää ainoastaan mukautuvaa tasanopeudensäädintä, joka pitäisi hankkia erikseen Smart Cruise Pack -nimisessä varustepaketissa. Sen lisähinta on 997 euroa, käytännössä siis toinen tonni lisää.

Lisähilppeistä huolimatta on hyvä muistaa, että perustaltaan auto ei ole muuttunut mihinkään – niin hyvässä kuin pahassakaan. Tucson N-Linea liikuttaa Hyundai-Kia -konsernin varsin tuttu 1,6-litrainen bensiiniturbo, joka tuottaa tässä versiossa 177 hevosvoimaa. Auto on nelivetoinen, ja siinä on Hyundain H-Trac -järjestelmä voimaa jakamassa. Parhaimmillaan takapyörille saadaan siirrettyä puolet vetävästä voimasta, normaalitilassa auto on etuvetoinen.


Nelivedolle on myös lukitus, joka toimii alle 40 km/h nopeuksissa. Suurin sallittu jarrullinen perävaunumassa on 1 600 kiloa.

Tucsonin ajaminen on tälle autotyypille kategorisen leppoista. Koeajoauto tuli seitsemänportaisen kaksoiskytkinautomaatin kera, ja itse asiassa Tucsonin kaikki nelivetoversiot ovat automaattivaihteisia. Hyvä niin, sillä manuaalit ovat jo katoava luonnonvara.

Ajossa Tucson N-Line etenee vakaasti ja hötkyilemättä, mutta suuren vannekoon aiheuttama matalaprofiilinen rengastus aiheuttaa turhaa rengasmelua ja pientä vetelyäkin Suomen uraisilla teillä. Lisäksi jousituksesta katoaa hienostunutta pehmeyttä juuri sen verran, että sitä jää kaipaamaan. Kauneudella on tälläkin kertaa siis hintansa.

Ota kantaa

Kumpi on parempi, Hyundai vai Kia?

Hyundai 52% Kia 48%
Ääniä yhteensä 5338

Hyundai Tucson 1.6 T-GDI 177hv 4WD 7DCT N-Line

  • Moottori R4, 1591 cm³, turbo, 130 kW (177 hv)/5 500 r/min, 265 Nm/1 500 – 4 500 r/min
  • Suorituskyky 0–100 km/h 9,1 s, huippunopeus 201 km/h
  • Kulutus 8,6 l/100 km 95E10
  • CO2-päästöt 195 g/km
  • Voimansiirto A7, neliveto
  • Mitat p 4 480, l 1 850, k 1 660 mm, akseliväli 2 670 mm, omamassa 1 632 kg, tavaratila 513 – 1 503 l, tankki 62 l
  • Hinta 43 990 euroa
KIITÄMME

Vastinetta rahalle

Kattavaa varustelua

MOITIMME

Ylisuurta rengaskokoa

Mukautuvan tasanopeussäätimen puutetta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt