Muutaman metrin autoa ajanut huumekuski ei saanut syytettä - Autot - Ilta-Sanomat

Ojaan suistunutta autoa sai ajaa päihtyneenä – muutaman metrin ajomatkasta ei syytettä

Muutaman metrin ajomatka päihtyneenä ei riittänyt syytteen nostamiseen.

Ojan pohjalla ajaminen oli niin vähäinen rikos, ettei kuski saanut syytettä.­

30.7.2019 6:53

Huumeita käyttänyt parikymppinen mies säästyi rattijuopumussyytteeltä, kun hän yritti saada auton ojasta takaisin tielle. Ajomatkan pituudeksi tuli korkeintaan muutama metri.

Henkilöauto ajautui ulos tieltä viime keväänä Kouvolassa. Huumeita käyttänyt mies kävi kuskin paikalle ja yritti saada auton takaisin tielle. Ojaan auto joutui toisen miehen ajamana.

Miehen verestä löytyi amfetamiinia ja muita huumausaineiksi luokiteltuja lääkeaineita. Lisäksi häntä epäiltiin rattijuopumuksesta.

Poliisi teki esitutkinnan tapauksesta. Esitutkinnasta käy ilmi, että kuljettajan tarkoituksena oli ainoastaan saada auto takaisin tielle. Hän oli laittanut ykkösvaihteen päälle ja kaasuttanut samalla kun muut paikalla olleet yrittivät työntää autoa.

Auto liikkui muutaman metrin ojan pohjalla, mutta tielle sitä ei saatu.

Lahtelaisen Salpausselän syyttäjäviraston syyttäjä ei vienyt juttua käräjäsaliin, koska teko oli vähäinen verrattuna niihin rikoksiin, joita tavanomaisesti käsitellään rattijuopumuksina.

Matkan pituudeksi jäi muutama metri, ja vaikka auto olisi saatukin takaisin tielle, niin syyttäjän mukaan kuljettajan ilmeisenä tarkoituksena ei ollut jatkaa ajamista.

Syyttäjän ratkaisu on viime viikolta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?