IS-koeajo: Skodan Karoq-malliston tehokkain versio on varustettu aina keinoäänillä – mutta mitä piilee urheilusomisteiden alla?

Julkaistu:

Koeajo
Skoda Karoqin urheilumeikki jättää hiukan hassun jälkimaun. Alla piilevä perusauto on silti mainio.
Autourheilun maailmasta alaspäin ammentaminen on autoalalla jo ikivanha juttu. Myynninedistämismielessä kyseinen konsti on kuitenkin yhä erittäin toimiva ja uutta urheilusaralla keksitään koko ajan. Eräs tämän puolen tuoreimmista ilmiöistä on erilaisten sporttivarustepakettien valuminen myös katumaastureihin, tätä nykyä jo hinta- ja kokoluokasta riippumatta.

Osansa urheilukakusta haluaa luonnollisesti myös Skoda, jonka varsin perusjärkevästä Karoq-mallistostakin löytyy tätä nykyä eräänlainen urheiluversio, tsekkibrändille tutusti Sportlineksi nimettynä.


Karoqinkinkin tapauksessa urheiluvarusteiden määrässä ja laadussa on havaittavissa päivän trendi, eli näyttävyys ja erottuvuus. Tällaisten autojen ostajille vaikuttaa olevan tätä nykyä entistäkin tärkeämpää, että lisähintainen sporttivarustus erottuu kuin GTI-autoissa konsanaan. Perusperhetason katumaasturi-Skodassa mainittu tarkoittaa tietysti ennalta arvattavan runsasta korisomistemäärää, mutta digiaikaan siirtymisen myötä myös keinotekoisesti vahvistettuja moottoriääniä.


Kaksilitraisen VW-konsernimoottorin jatkeeksi kehitetyn ääniohjelmiston myötä moottorimurinat vahvistuvat sitä enemmän, mitä pidemmälle auton ajo-ohjelmavalikossa mennään niin sanotusti urheilulliseen suuntaan.

Ei saks...tai siis tarkoitan tsekkiläisellä pieteetillä ohjelmoiduissa keinopörinöissä mitään vikaa sinänsä ole, mutta suomalaiselle kansanluonteelle tällaiset muoviäänet saattavat silti tuntua vähän hölmöiltä. No, onneksi ne saa valikoiden kautta naputeltua haluttaessa poiskin.


Generaattoriäänien takana piilevää voimalinjaa voi ajetun kaksilitraisen bensakoneen osalta sanoa silti kaikesta huolimatta ihan aidosti arkiurheilulliseksi, ainakin erikseen käskytettynä. Nelivetoisen Karoqin perustuntuma tiehen on myös jokseenkin kaikissa tilanteissa varsin kelpo, vaikka ohjauksen urheiluasento jäykistääkin rattia enemmän tunnelman kuin oikeasti paremman ajettavuuden ehdoilla.

Sporttivarusteisissa autoissa eniten arkiajoa haittaa yleensä matala rengaskoko, mutta Skoda Karoqissa moista ongelmaa ei ilahduttavasti juurikaan esiinny.


Pientä täristystä urheilulliseksi viritystä alustasta toki kuljettajalle paikka paikoin välittyy, mutta ei häiritsevästi. Myös hiekka- ja asvalttiteilläkin tätä nykyä kovin tyypilliset kuopat ylittyvät auton alustan urheilullisuusviritys huomioon ottaen aika kivasti.

Ajettavuus on ylipäätään Karoqissa sen verran hyvällä tolalla, että mutkatiellekin kaartaa ihan mielellään.

Siksi valitettavaa on, että Sportline-Karqoin kuskinpallin vaihtaisi selkänojan puolesta enemmän kuin mielellään vähän tavallisempaan versioon.


Sportline-tason erikoisetuistuimet kun on varustettu oletettavasti tyylisyistä kiinteällä niskatuella, jonka kanssa vähän jokaisella autossa edessä istuneella tuntui olevan kauniisti sanoen totuttelemista.


Summattuna voi sanoa, että vaikka Skoda Karoq Sportline ei olekaan mikään oikea urheiluauto, on se ehdottomasti aidosti urheilullinen. Eniten Skodan luomassa sporttitunnelmassa häiritsevät ohjauksen, äänien ja etuistuimien hienototeutukset, jotka tuottavat autoon hiukan päälleliimatun jälkimaun.


Mikään mainituista ei silti muuta sitä tosiseikkaa, että spoilerimeikin alla piilee mainio nelivetoinen perhekatumaasturi. Varsinkin, kun tarjolla on runsaasti tilaa ja pieniä arkioivalluksia. Mielessä käy, että Karoq olisi aidosti parhaimmillaan vähän toisenhenkisellä virityksellä. Nimittäin juuri sillä insinöörimäisen harmaaksikin haukutulla...

No, makuasioita.

Skoda Karoq 2.0 TSI 4x4 SportLine DSG Autom.

Moottori R4, 1984 cm³, turbo, 140 kW (190 hv)/4200–6000 r/min, 320 Nm/1500–4100 r/min

Suorituskyky 0–100 km/h 7,3 s, huippunopeus 213 km/h

Kulutus 8,4 l/100 km 95E10 CO2-päästöt 190 g/km

Voimansiirto A7, etuveto

Mitat p 4382, l 1841, k 1603 mm, akseliväli 2630 mm, omamassa 1784 kg, tavaratila 521–1630 l, tankki 55 l

Hinta 46200 euroa

KIITÄMME:

Kelpo perusautoa kaiken alla

Käytännöllisyyden säilymistä urheilumeikistä huolimatta

MOITIMME:

Osin aika keinotekoisen oloista sporttitunnelmaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt