Mersun ruotsalaispomo: meiltä eivät ideat kesken lopu – konseptiauton takaa nousee nyt robottiapulainen

Julkaistu:

Innovaatio
Mercedes-Benzin uusi kokeellinen turvallisuustekninen auto on ESF 2019.
Mercedes-Benz jatkaa yhtenä merkkinä vahvaa panostustaan liikenneturvallisuuteen, vaikka muutkin merkit ovat kyllä sisäistäneet hyvin turvallisuuden merkityksen yhtenä markkinointivalttina.

Etenkin Volvo ja jopa edesmennyt Saab tunnetaan Euroopassa vahvasta turvallisuusimagostaan. Saabin tapauksessa tosin aika on monin osin kyllä jo ajanut mallien turvallisuusvarustelun ohi, niin nopeata kehitys on nykyisin.

Saksalaisen Mercedes-Benzin viimeisin turvallisuustekninen konseptiauto on nimeltään ESF 2019. Sen tunnistimet seuraavat muuta tieliikennettä, ja auto kommunikoi kaikkiin suuntiin, varoittaen tarvittaessa muita tienkäyttäjiä. Samansuuntaista kehitystä nähdään jatkossa varmasti myös muilta autovalmistajilta, kun autonomisen ajamisen kehitys etenee.

Mercedes-Benz ESF 2019:n muutamat uudet toiminnot ovat kuitenkin jo lähes kypsiä sarjatuotantoon.

– Turvallisuus on olennainen osa Mercedes-Benzin dna:ta. Olemme osoittaneet kokeellisten turvallisuusteknisten autojemme avulla jo 1970-luvulta lähtien, että meiltä eivät ideat lopu, Mercedes-Benziä valmistavan Daimlerin ruotsalaissyntyinen pääjohtaja, 50-vuotias Ola Källenius vakuuttaa.


Källenius korvasi eläkkeelle jääneen Dieter Zetschen,66, yhtiön johdossa toukokuun lopulla.


Robotti tielle

Konseptin ehkä erikoisin ominaisuus liittyy vaaratilanteisiin. Niissä auton takaa voidaan laskea tielle pieni robotti, joka pystyttää varoituskolmion tien reunaan. Auton katolla on esiin kääntyvä varoituskolmio. Lisäksi koko takalasia voidaan käyttää kommunikaatiopintana varoitusten, symbolien ja elävän kuvan välittämiseen.

Myös lapsiturvallisuudesta on huolehdittu: uusi lastenistuinkonsepti kiristää istuimen vöitä ennakoivasti ennen törmäystä. Kiristyneen turvavyön ansiosta lapsi pysyy paremmin paikoillaan ja häneen kohdistuva kuormitus laskee merkittävästi.

Vastaava järjestelmä on ollut jo pitkään esimerkiksi monen merkin tavallisilla etuistuimilla käytössä. Konseptiauton uusi järjestelmä varoittaa myös kuljettajaa turvavyötä kiristämällä, jos hän on aliarvioinut lähestyvän kaarteen tiukkuuden.

Lisäksi aktiivisen jarruavustimen toimintoja on laajennettu huomioimaan etenkin taajama-ajossa kohdattavaa risteävää liikennettä paremmin. Käännyttäessä avustin tunnistaa nekin jalankulkijat ja polkupyöräilijät, jotka liikkuvan samaan suuntaan kuin auto ennen kääntymistä.

Jos vaarana on törmäys suojaamattomaan tienkäyttäjään, kuljettajaa varoitetaan tilanteesta näkyvästi ja kuuluvasti. Jos hän ei reagoi, auto jarruttaa itsenäisesti.