Näin Liettuan Auto Bild onnistui ajamaan täyteen ladatulla perustason sähköautolla huimat 710 kilometriä

Julkaistu:

Sähköinen liikenne
Autolehden tekemän tuoreen säästöajotestin mukaan täyteen ladatulla sähköautolla voi ajaa arjen optimioloissa jopa lähes yhtä pitkään kuin täyteen tankatulla dieselautolla.
Auto Bild Liettua -lehden toimittaja Vitoldas Milius todisti ingressin väitteen todeksi ajamalla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa täyteen ladatulla Hyundai Kona -sähköautolla 30 tunnissa peräti 710 kilometriä.

– Ajoin tämän matkan Vilnassa yrittäen jäljitellä todellisia auton käyttöolosuhteita. Kävin äänestämässä paikallishallinnossa, hoidin henkilökohtaisia asioita muissa virastoissa ja tarjosin kyydin muutamalle ihmiselle. Matka sisälsi monia kiihdytyksiä ja jarrutuksia, mutta noudatin silti koko ajan taloudellisen ajon periaatteita, eli ajoin liikennevirran mukana ja hellitin kaasupoljinta huomatessani liikennevaloissa punaisen valon vaihtumisen lähenevän, Milius kertoo.
– Lähdin liikkeelle täyteen ladatulla Kona electricillä ja ajoin koko ajan Vilnassa. Pysähdyin monessa paikassa arkipäivää jäljitellen ja huomattuani ajaneeni ruuhkassa seitsemän kilometriä 40 minuutissa, ajoin ulommas valtatielle. Siitä ei kuitenkaan juuri ollut hyötyä, koska valtatiellä ei voi ajaa hitaasti, ja liikennevirran mukana liikkuminen noin 90 km tunnissa syö akkuvarausta nopeasti.

Päivän mittarilukemaa illalla katsellessaan kuljettaja hämmästyi, sillä matkamittarin lukema pyöri vaivoin 100 kilometrin yläpuolella. Milius päätti sen jälkeen jatkaa ajamista läpi yön ja lopetti vasta reilun 29 tunnin kuluttua kun akku tyhjeni.
– Kun akkuvarausta oli jäljellä enää kaksi prosenttia, aloin ajaa ympyrää Litexpon läheisyydessä. Kojelaudan tietojen näyttäessä virran loppumista virtaa riitti vielä lähtöpaikkaan saakka ajamiseen. Kuka ties olisin voinut vielä jonkun kilometrin ajaa, totesi kuljettaja, jonka tulos tarkasti mitattuna on 710,7 km.

Valmistajan lupaus ylittyi reilusti

Milius korostaa, ettei hän ajanut liian hitaasti eikä aggressiivisesti, vaan häiritsemättä muuta liikennettä. Hän hyödynsi aktiivisesti myös ohjauspyörän takana sijaitsevia jarrutusenergian talteenoton voimakkuuden säätimiä. Milnius ajoi myös ilmastointilaitetta käyttämättä, ikkuna avattuna, mutta ei käyttänyt taloudellista ajoa lukuun ottamatta muita säästötoimenpiteitä.

– Tämä tulos on todellisen kaupunkiajon saavutus, ei suljetulla radalla tai laboratorio-olosuhteissa toteutettu, sanoo useammankin paikallisen ajoennätyksen haltija Milius.

Testissä käytetyssä Hyundai Kona Electricissä oli 64 kWh:n akku eli valmistajan ilmoittama toimintamatka autolle on 482 kilometriä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt