Hallitusohjelmasta löytyvä tiemaksu tarkoittaisi autoilijalle jopa tuhannen euron vuotuista lisäkustannusta - Autot - Ilta-Sanomat

Hallitusohjelmasta löytyvä tiemaksu tarkoittaisi autoilijalle jopa tuhannen euron vuotuista lisäkustannusta

HSL:n suunnitelman mukaan tiemaksuilla kerättäisiin pelkästään pääkaupunkiseudulla noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.

HSL:n etupainotteisesti jo varsin valmiiksi mietityssä tiemaksumallissa pääkaupunkiseutu on rajattu portein eri vyöhykkeisiin. Kuvassa maksulliseksi määriteltyyn tiealueeseen kuuluvan kehä ykkösen länsipäätä, jota on kaavailtu eri selvityksissä paitsi tiemaksuvyöhykkeen sisälle, mutta myös ”tulevaisuudessa mahdollisesti bulevardisoitavaksi” tieosuudeksi.­

3.6.2019 15:30

Maaliskuussa 2019 hyväksytyn pääkaupunkiseudun maankäyttö- ja liikennesuunnitelman mukaan Rinteen hallitusohjelmasta löytyvät tiemaksut tarkoittaisivat yksityisautoilijalle enimmillään noin 700-1000 euron vuosikustannusta.

Kyseinen summa tulisi maksettavaksi kaikkien jo olemassa olevien autoilukulujen päälle, mukaan lukien tulossa olevat 250 miljoonan euron suuruiset polttoaineverojen korotukset.

Kuluttajien maksuhalukkuudesta Helsingin seudun liikenne HSL:n johdolla laadittu liikennesuunnitelma toteaa, että autoilijat maksavat kyllä pääkaupunkiseudulla tien käytöstä, ”jos automatka on riittävän tärkeä, vaikka tarjolla olisi henkilöautolle kilpailukykyisiä vaihtoehtoja”.

Suunnitelman mukaan pääkaupunkiseudun tiemaksut kerättäisiin todennäköisimmin ns. porttijärjestelmällä, eli autot ajaisivat eri maksuvyöhykkeille mikroaaltotekniikkaa käyttävien tunnisteporttien läpi.

Veloitettavat maksut kirjautuisivat tiemaksujärjestelmään tämän jälkeen automaattisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?