Vakuutusyhtiön aineisto paljasti: Hyvätuloinen arvioi parkkikolhun seurauksia eri tavalla kuin alle 20 000 euroa tienaava

Julkaistu:

Korjauskulut
LähiTapiolan kyselyyn vastanneiden arviot korjauskustannuksista muuttuvat, kun vastaajan vuositulot nousevat yli 85000 euroon.
Kyselyn mukaan autoilijan tulotasolla tai kokemuksella omasta taloudellisesta tilanteesta ei ole vaikutusta siihen, onko hän joutunut pieneen onnettomuuteen parkkipaikalla.

Hyvätuloiset kuskit ovat kuitenkin taipuvaisempia arvioimaan parkkipaikalla syntyneen pienemmän vaurion korjauskulut hieman suuremmiksi kuin pienituloiset.
Näin toteaa LähiTapiolan tuore Arjen Katsaus -kysely, jonka mukaan yli 85 000 euroa ansaitsevien talouksien jäsenistä 37 prosenttia uskoo kulujen olevan yli 1 000 euroa. Alle 20 000 euroa ansaitsevien talouksien jäsenistä vain 17 prosenttia on tätä mieltä.

Suurin osa uskoo pikkukolhun hoituvan satasilla

Vastaajien arviot parkkipaikalla sattuneen lievän kolarin korjauskustannuksista vaihtelevat. Suurin ryhmä eli joka neljäs kyselyyn vastanneista uskoo, että viat saa korjattua 501-700 eurolla.
Todellisuus on kuitenkin toinen. LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan yli puolessa parkkipaikalla sattuneissa vahingoissa korjauskustannukset ovat yli 1 000 euroa.

Arjen Katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 1037 henkilöä helmikuussa 2019. Kyselyn toteutti LähiTapiolalle Kantar TNS. Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-74 –vuotiasta väestöä.

Ota kantaa

Oletko ollut mukana parkkikolhutapauksessa?

Olen 60% En ole 36% En muista 4%
Ääniä yhteensä 5516

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt