Sveriges Radio: Trollhättanin legendaarinen Saab-tehdas käynnistyy jälleen – tuotantoon saksalainen täyssähköauto!

Julkaistu:

Autoteollisuus
Saab Automobile -yhtiön konkurssi lopetti autojen tuotannon Trollhättanissa vuonna 2014, jonka jälkeen legendaarisella tehtaalla ei ole rakennettu yhtään autoa.
Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos, kertoo Sveriges Radio.

Autoalan start-up -yritys Sono Motorsin täyssähköautoa ryhdytään nimittäin valmistamaan vuosikaudet suljettuna pysyneessä entisessä Saab-tehtaassa.

Tehtaan omistaa nykyään kiinalainen NEVS.
SR:n mukaan entisellä Saab-tehtaalla on tarkoitus valmistaa vuodesta 2020 alkaen yhteensä kahdeksan vuoden aikana 260 000 Sionia, mikä luo Trollhättaniin myös satoja uusia työpaikkoja.
Käytännössä kyseessä on niin sanotuista turhista krumeluureista vapaa edullisemman pään täyssähköauto, jonka toimintamatkaksi luvataan 250 kilometriä yhdellä latauksella.

Viisiovisen, julkisuudessa jo muutamia vuosia silloin tällöin vilahdelleen Sionin erikoisuutena ovat muun muassa integroidut aurinkokennot joilla auto lataa itse itseään.

Sono Motorsin mukaan Sionista on tehty tähän mennessä jo lähes 10 000 ennakkovarausta.

Ota kantaa

Uskotko vielä ajavasi sähköautolla?

Ajan jo 4% Ilman muuta 30% Ehkä 37% En todellakaan 28%
Ääniä yhteensä 5239

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt