Helsinki nosti taas esiin ”ajoneuvoliikenteen hinnoittelun” – ja tässä on kaupungin tuorein kitkarengastavoite

Julkaistu:

Liikenne
Liikenne on merkittävin ilman epäpuhtauksien ja ympäristömelun päästölähde pääkaupunkiseudulla, tiedottaa Helsingin kaupunki.
”Ajoneuvoliikenteen hinnoittelu vähentäisi liikennemääriä kaupungissa, mikä parantaisi ilmanlaatua ja melutilannetta. Lisäksi se vähentäisi liikenteestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä”.

Näin toteaa tällä kertaa Helsingin kaupungin medialle lähettämä uunituore liikennemelu- ja katupölyaiheinen tiedote jonka pääaiheena tällä kertaa nastarenkaat.

– Hengitettävien hiukkasten raja-arvot ovat edelleen vaarassa ylittyä kantakaupungin katukuiluissa sekä vilkkaasti liikennöityjen väylien varrella, mikäli pölyntorjuntaan ei kiinnitetä vuosittain voimakkaasti huomiota, muistuttaa tiedotteessa Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Päivi Kippo-Edlund.

Tutkimusten mukaan noin puolet katupölystä on nastarenkaiden asvaltista irrottamaa ainesta. Kitkarenkaiden käytön yleistyminen vähentäisi paitsi pölyä, myös melua.

Helsingin tavoitteena on, että tulevaisuudessa nastarenkaita olisi ainoastaan noin kolmanneksessa autoista.
Helsingissä vaihdetaan vuosittain joillekin tieosuuksille melua vaimentavaa tienpäällystettä. Nastarenkaiden ongelma on, että ne kuluttavat melua vaimentavaa päällystettä enemmän kuin kitkarenkaat. Samalla päällysteen meluntorjuntaominaisuudet vähenevät.

Katupölyn eli hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ovat Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mittausten mukaan pienentyneet Helsingissä viime vuosina, mikä osoittaa kaupungin mukaan pitkäaikaisen katupölyn torjunnan kehittämisen ja toimenpiteiden olleen tehokkaita.

EU:n raja-arvo ei ole ylittynyt Helsingin mittausasemilla vuoden 2006 jälkeen, mutta hyvin pölyisiä päiviä on silti edelleen joka kevät, kun kadut kuivuvat ja liikennevirta nostaa talven aikana kertyneen aineksen ilmaan.

Ota kantaa

Tulisiko seuraavan hallituksen mahdollistaa ruuhka-/tiemaksujen tai tietullien käyttöönotto ainakin pääkaupunkiseudulla?

Ehdottomasti 19% Ehkä 9% Ei missään nimessä 72%
Ääniä yhteensä 4201

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt