Katsastustoiminnan sääntelyä muutetaan jälleen – uudet pykälät voimaan 1. marraskuuta 2019 - Autot - Ilta-Sanomat

Katsastustoiminnan sääntelyä muutetaan jälleen – uudet pykälät voimaan 1. marraskuuta 2019

Katsastus on jatkossakin luvanvaraista toimintaa.

Julkaistu: 19.3.2019 9:52

Katsastustoiminnasta annetun lain muutoksen mukaan katsastusluvat myönnetään jatkossa toimijakohtaisina.

Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että yksi lupa oikeuttaa syksystä lähtien suorittamaan kaikkia katsastuslajeja ja kaikkien ajoneuvoluokkien katsastuksia. Samalla toimijan velvollisuus suorittaa kaikkia luvan mukaisia katsastuksia poistuu.

Katsastuslain muutoksen myötä nykyiset ja mahdolliset uudet yritykset voivat liikenne- ja viestintäministeriön mukaan perustaa joustavammin uusia katsastusasemia ja räätälöidä palvelukokonaisuuksia. Muutoksen myötä helpotetaan myös katsastajien jatkokoulutukseen pääsyä.

Lisäksi muutos selkiyttää osaltaan katsastustoiminnan valvontaan liittyvää sääntelyä ja laajentaa Traficomin mahdollisuutta asettaa katsastusluvan haltijoihin ja katsastajiin kohdistuva uhkasakko tilanteissa, joissa viraston määräyksiä tai kieltoja ei noudateta.

Katsastuslainsäädäntöä on uudistettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen lakimuutokset tulivat voimaan 3.7.2017. Katsastusaikavälien muutosta koskeva valtioneuvostonasetus astui puolestaan voimaan 20.5.2018.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?