Retkeilyautojen kovat myyntimäärät ovat pistäneet myös perinteiset matkailukorivalmistajat miettimään tuotteitaan uusiksi.
Matkailuajoneuvotuojat ry:n mukaan tällä hetkellä eniten päätään nostava uusi koriryhmä on slanginimeltään Van, eli perinteistä matkailuautoa ja peltikuorista retkeilyautoa yhdistävä niin sanottu hybridikorimalli.
Käytännössä Van-mallit ovat retkeilyauton tapaan leveydeltään perinteistä matkailuautoa kapeampia, mutta Vanien kori ja asuintila on rakennettu kuitenkin perinteiseen tapaan eli matkailuautovalmistajan toimesta ja valmiin tehdasalustan päälle.
Näin Van-autoon on saatu retkeilyautoa parempi eristys sekä myös pienempi sivuovi retkeilyauton parhaan tunnisteen eli pakettiautomaisen ison liukuoven sijaan.
Viimeisten vuosien aikana Suomessa on myyty vain muutamia kymmeniä Van-segmentin matkailuajoneuvoja, joista kolme eniten myytyä ovat olleet Hymer Van, Bürstner Travel Van ja Hobby V60 ja V65 -mallit. Myös Knaussilla ja Weinsbergilla on valikoimassaan Van-malleja.
– Vuoden 2019 mallistoissa näkyy merkkejä Van-segmentin uudelleen tulemisesta. Saksan CMT-messuilla tammikuussa Carado, Hobby ja Sunlight esittelivät uudet Van-mallinsa. Tämän kehityksen voi olettaa leviävän myös muiden valmistajien mallistoihin. Alustavat hintatiedot uusista Van-malleista lupaavat hyvää, eroa edullisimpiin retkeilyautoihin ei ole, Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki sanoo.
Retkeilyautoluokan huiman myyntimääräkasvun takana ei ole Siljamäen mukaan varsinaisesti hinta, sillä monessa tapauksessa retkeilyauton lopullinen hankintakustannus pyörii samassa hintaluokassa kuin vastaavan perinteisen matkailuauton.
– Hyvä kysymys Van-segmentin mahdollisesti kasvaessa on se, että kumman korityypin valitset, jos hintaluokka on suunnilleen sama?
Nämä seikat löytyvät peltikuoristen retkeilyautojen kasvaneen suosion takaa:
Kompakti koko matkailuautoksi (pituus 5,9-6,9 metriä ja leveys max. 2,2 metriä)
Edellisestä johtuva helppo eli pakettiautoon verrattava käsiteltävyys
Toimivuus myös perheen/käyttäjän ainoana autona (saatu säästö)
Monikäyttöisyys (mm. suuret paritakaovet mahdollistavat tavarankuljetuksen)
Huomaamattomuus esimerkiksi pysäköitäessä
Lähde: MAT ry