Auto- ja ajoneuvoveroihin väläytetään muutoksia – keinovalikoimassa myös käytetty sähköauto

Julkaistu:

Liikenteen murros
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistussa Gaselli-loppuraportissa maalaillaan muutoksia niin auto- kuin ajoneuvoveroonkin.
Valtioneuvoston kanslian toissa päivänä julkaisemassa uunituoreessa raportissa kuvaillaan Suomen sähkö- ja kaasuautokannan kasvattamiseen tarvittavia keinoja, joista tehokkaimpina esiin nousevat erityisesti erilaiset autoilun hintaan vaikuttavat seikat.

Kaikkiaan 82-sivuinen loppuraportti listaa poliitikkojen ja virkamiesten toteutettavaksi yhteensä 10 suositusta, jotka ovat järjestyksessä seuraavat:

(Sitaatit pääosin suoria)
  • 1. Täyssähköauton hankintahinnan kompensointi lähivuosina esimerkiksi autoveron tai suoran hankintatuen kautta. Tukea tai veroetua on analyysin mukaan myös kustannustehokasta lisätä nykytasosta.
  • 2. Sähköautojen edistäminen ajoneuvoveron rakenteen muutoksella, säilyttäen perusosassa päästöperustaisuus.
  • 3. Työsuhdeautojen verotusarvon määritysperusteiden tarkastelu niin, että sähkö- ja kaasuautojen houkuttelevuus paranee. Nykyisellä mallilla vapaan autoedun autossa lataamiseen ainoa kannustin tulee käyttäjän omasta halusta.
  • 4. Viestintä ja info-ohjaus; lukuisia toimenpiteitä kuten energiatehokkuuden korostaminen. Erikoisuutena maininta siitä, että aiheeseen liittyvässä viestinnässä pitäisi ”pyrkiä välttämään tilannetta, jossa kaasu- ja sähköautoilla ajo kaupunkien keskustoihin miellettäisiin ympäristöteoksi”.
  • 5. Panostuksia sähköautojen kotilataamisen edistämiseen erityisesti erilaisissa taloyhtiöissä. Nykyisen ARA:n tuen tason riittävyyttä kannattaa seurata ja mahdollisesti alkuvaiheessa harkita lisättäväksi.
Lue lisää: Sähkö vai bensiini? Näin kauan kestää ennen kuin saman automallin elinkaaripäästöt ovat tasoissa
  • 6. Latausinfrastruktuurin kehitystä edistettäessä ja tukitoimenpiteitä suunniteltaessa ei pitäisi unohtaa suuria pysäköintilaitoksia, kuten kaupunkien liityntäpysäköintialueita.
  • 7. Työpaikkoja tulisi kannustaa ja myös ohjata investoimaan latausmahdollisuuksiin, koska työpaikan latauspisteen puute on usein esteenä esimerkiksi käytettyä sähköautoa työmatka-ajoneuvoksi harkitsevalle.
  • 8. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen tulee panostaa nykyistä enemmän kaikilla arvoketjun alueilla. Näin varmistetaan osaamisen kehittyminen sekä uudet ja kehittyneet tuotteet ja palvelut kasvavaan markkinaan.
  • 9. Sähkö- ja kaasuautojen hankintaa yritysautoiksi tulisi tukea, esimerkiksi verotusarvon kautta siten, että sähkö- tai kaasuauton valitsemisesta tulisi nykyistä houkuttelevampaa.
  • 10. Kaikkien tunnistettujen ja jatkotyössä tunnistettavien sähkö- ja kaasuautojen käyttöönottoon vaikuttavien (hallinnollisten) esteiden ja hidasteiden käsittely ja poistaminen mahdollisuuksien mukaan on suositeltavaa.
Kaikkiaan raportti toteaa, että nykyisilläkin sähköautojen ja latausinfrastruktuurin kannustimilla voidaan mallin mukaan saavuttaa tällä hetkellä tavoitteena oleva 250 000 kappaleen sähköautomäärä vuoteen 2030 mennessä.

Tällöin edellä mainituista sähköautoista noin 100 000 kappaletta olisi täyssähköautoja ja 150 000 puolestaan töpselistä ladattavia hybridejä.

Korjattu raportin julkistusajankohdaksi eilisen sijasta toissa päivänä.

Ota kantaa

Kumpaa kannattaisi mielestäsi edistää enemmän?

Sähköautoilua 14% Kaasuautoilua 24% Molempia 14% Ei kumpaakaan 47%
Ääniä yhteensä 9515

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt