Autot

Nyt on liikenteessä tosi liukasta – pieni lipsahdus voi aiheuttaa jopa yli 30 000 euron kustannukset

Julkaistu:

Liukkaus
Kaatumistapaturmissa loukkaantuu esimerkiksi auto-onnettomuuksiin nähden vuosittain moninkertainen määrä suomalaisia.
Liukkaus koskettaa kaikkia liikenteessä liikkuvia kulkutavasta riippumatta, minkä lisäksi jokainen meistä on myös jalankulkija – jos ei muuta, niin ainakin parkkipaikan ja kotioven välissä.

Näin muistuttaa nyt muun muassa Liikenneturva, jonka mukaan liukastumisen estokeinoista ehdottomasti paras on keliin sopiva kenkävarustus. Merkitystä on luonnollisesti myös aurauksella, hiekoituksella ja muulla kunnossapidolla.

Liukkaalla liikkumisesta voi olla myös hyötyä – ”Kumipohjaiset kengät tai nastalenkkarit ovat liukkailla keleillä varma valinta”

– Kun liukastumistapaturmia pyritään ehkäisemään, tarvitaan siihen sekä panostusta kunnossapitoon että kävelijän omaa varautumista. Liukkaus ei onnistu yllättämään, jos seuraa keliennusteita sekä lämpömittaria – ja varautuu lähtiessään asianmukaisesti pitävin jalkinein tai liukuestein, toteaa aiheesta myös yli 200 eri sosiaali- ja terveysjärjestöä edustavan Soste ry:n erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi.

Liukastuminen liikenteessä on usein myös kallista, niin hoidon kuin siihen liittyvien sairaspoissaolojenkin vuoksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esimerkiksi Suomen luustoliitto ry:n mukaan vaikkapa lonkkamurtuman hoito maksaa helposti yli 30 000 euroa.

Erityisen vakavia kaikenlaiset murtumat ovat tyypillisesti ikääntyneillä, joiden kaatumisvammat ovat usein nuorempia ikäryhmiä vakavampia.

Ota kantaa

Oletko jo liukastunut tänä talvena?

Olen 33% En ole 67%
Ääniä yhteensä 1922

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt