Autot

Tällainen on perheauton sähköllä säätyvä takaistuin – haitat helposti hyötyjä suuremmat

Julkaistu:

Erikoisvaruste
Kukapa automatkustaja ei sanoisi yksinkertaisesti kyllä kiitos, kun tarjolla on luksuslimusiineista tuttu sähköllä säätyvä takapenkki. Mutta onko sähköjakkara sittenkään pelkkä onni ja autuus?
Sähköllä säätyvä takaistuin kuuluu automaailmassa sen osaston herkkuihin joita on totuttu näkemään lähinnä Mercedes-Benz S:n ja Rolls-Roycen tapaisissa limusiineissa – ja niissäkin useimmiten lisävarusteena.

Sähköpenkkiin saattaa kuitenkin silloin tällöin törmätä myös hieman edullisemmissa ajoneuvoissa, kuten nyt vaikkapa tuoreimpana Lexus ES:ssä. Siinä sähköistuin on nidottu yhteen Luxuryksi nimettyyn varustetasoon, jonka puitteissa uuden ES:n saa alleen hieman reilulla 61 000 eurolla.


Millainen on Lexus ES:n sähköinen takaistuin ja kannattaako sellaisesta myös maksaa jotain – vai onko kyseessä sittenkin puhdas turhake? Herkun kokeiluun tarjoutui tilaisuus Espanjassa, mallin ensikoeajon yhteydessä.

Kaikkiaan takaistuintilat eivät ole koskaan olleet Lexuksen ylemmän keskikokoluokan ES-mallin varsinainen kompastuskivi, joten tässä mielessä lähtökohta sähkösäädöille on jo valmiiksi hyvä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Sisään takaistuimelle pääsee leveästä ovesta helposti ja tunnelma vaaleilla nahkaistuimilla on herraskainen.

Ensimmäinen huomio kiinnittyy keskikyynärnojaan, jossa komeilee kymmenkunta ilahduttavan perinteistä fyysistä painonappulaa. Suunnilleen puolet niistä liittyy äänentoiston ja toinen puoli takamatkustajien muuhun mukavuuteen kuten sähköverhoon ja ilmastointiin.


Itse asian pihvi eli istuimen sähkösäätö on kuitenkin lievä pettymys. Todellisista limusiineista poiketen moottorit nimittäin säätävät vain selkänojaa, eivät jalkatiloihin ja matkustajan jalkojen asentoon vaikuttavaa istuinosaa. Myös selkänojan säätösenttien määrä jää aika pieneksi.

Lentokonetermein ilmaistuna kyseessä on pikemminkin turistiluokan istuimesta tuttu hienosäätö, ei bisnesluokan nojatuolitason ylellisyys.
No, jossain määrin fiiniltä selkänojan sähkökallistus silti tuntuu, eikä oloja ES:n takaistuimella voi missään mielessä moittia huonoiksi, vaan pikemminkin normaalitasoa selvästi paremmiksi jopa tässä kokoluokassa.

Miinuspuolena sähköisessä takaselkänojassa ovat käytännössä aina myös tavarankuljetusmahdollisuudet. Konttitilan laajentaminen matkustamoon ei nimittäin näissä autoissa tyypillisesti onnistu, sillä selkänojaa ei voi sähkömekanismien vuoksi taittaa tavalliseen tapaan ala-asentoon.

Lexus ES:ssa tämä ei tosin ole perustakapenkilliseen malliin nähden erityinen miinus, sillä ES:n takaistuimen selkänoja ei taitu missään muussakaan varusteversiossa. Tämä johtuu auton hybriditekniikasta, jonka vaatimat ajoakut on sijoitettu nimenomaan takaistuimen alle ja osin tasan siihen tilaan joka vaadittaisiin istuinosien taittomekanismeille.

Lohdusta ES-kuljettajan kuljetusarkeen joka tapauksessa onneksi suksiluukku, joka ei tosin sekään missään nimessä korvaa täysimittaiseksi tasaiseksi lattiaksi taittuvaa vaihtoehtoa.

Ota kantaa

Arvostatko ylipäätään auton istuimen sähkösäätöisyyttä?

Kyllä 64% En 31% En osaa sanoa 5%
Ääniä yhteensä 4181

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt