Autot

Biokaasun hyödyntäminen on hyvä askel tulevaisuuteen – jokaiselle autoilijalle sitä ei kuitenkaan riitä

Julkaistu:

BIOKAASU
Suomessa liikennekaasun jakelijana toimivan Gasumin mukaan biokaasun liikennekäytöllä voidaan vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia.
Biokaasun tuotannossa kaasua tehdään muun muassa biojätteestä, joka on päätynyt aiemmin kaatopaikalle tai jätteenpolttolaitokseen. Biokaasu on kotimainen ja uusiutuva liikennepolttoaine, joka tuotetaan kotitalouksien, kauppojen ja teollisuuden biohajoavista jätteistä ja jätevesilietteestä. Kyseessä on siis kotimaisesta kiertotaloudesta.

Biokaasu on metaania, joka on yksi pahimmista kasvihuonekaasuista. Auton polttomoottorissa se kuitenkin palaa selkeästi vähemmän haitallisiksi hiilidioksidiksi ja vesihöyryksi. Päästölaskennan ytimessä on ajattelutapa, jossa biokaasun palaessa syntyy kyllä hiilidioksidia, mutta nettomääräinen hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei lisäänny. Näin siksi, että biohajoavaan raaka-aineeseen on sitoutunut lähes saman verran hiilidioksidia kuin biokaasun palamisessa vapautuu.

Biokaasu on hyvä askel Suomen liikennepolttoaineiden omavaraisuuden kasvattamiseksi. Aivan kaikille sitä ei kuitenkaan riitä, vaikka kaikki maamme biomassapotentiaali otettaisiin kiertoon.

Tällä hetkellä biokaasua tuotetaan yhden terawattitunnin (TWh) energiasisältöä vastaava määrä, mikä riittäisi keskimäärin noin 100 000 henkilöauton tarpeiksi Suomessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eri arvioiden mukaan Suomen teknistaloudellinen biokaasun tuotantopotentiaali olisi noin 15 TWh. Jos se kaikki saataisiin hyödynnettyä, parhaimmillaan noin puolet suomalaisautosta voisi liikkua biokaasun avulla. Potentiaalia siis riittäisi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt