Autot

Tiedätkö, kuinka turvallinen autosi on? Pirssipuntari paljastaa sen

Julkaistu:

Liikenneturvallisuus
Oman auton turvallisuuden voi nyt selvittää Pirssipuntari-testillä.
Liikenneturvan kehittämä Pirssipuntari antaa myös vinkkejä mahdollisimman turvallisen auton hankintaan.

Erilaisista auton ajamista helpottavista järjestelmistä ja turvatekniikoista voi olla Liikenneturvan mukaan hyötyä etenkin vanhemmille ihmisille.

– Erityisesti iäkkäille kuljettajille voi olla paljon hyötyä esimerkiksi automaattivaihteistosta. Automaatilla ajaessa jää enemmän resursseja nopeasti muuttuvissa liikennetilanteissa toimimiselle, kertoo Liikenneturvan suunnittelija Mia Koski.

Erilaiset turvajärjestelmät kannattaa siis huomioida autoa vaihtaessa. Turvallisuuden kannalta tärkein kolmikko on ajonvakautusjärjestelmä (ESC), hätäjarrutusjärjestelmä sekä kaistalla pysymisen avustimet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Nämä aktiiviset turvajärjestelmät pyrkivät auttamaan kuljettajaa vaaratilanteiden kehittyessä siten, ettei onnettomuutta tapahtuisi ollenkaan. Vaikka auto olisi varustettu viimeisimmillä turvatekniikan innovaatioilla, on silti ajettava vastuullisesti. On myös syytä muistaa, että mahdollisen onnettomuuden sattuessa turvatekniikka ei auta, jos kuskilla ei ole perusasiat kuten vaikkapa turvavyön käyttö kunnossa, Koski muistuttaa.

– Ikä ei yksin määritä ajokykyä, vaikka ajan myötä kehon toimintakyky heikkeneekin vääjäämättä. Usein iäkkäät kuljettajat tiedostavat nämä muutokset ja kompensoivat niitä iän tuomalla kokemuksella ja rauhallisella ajotavalla. Tämä on selkeä vahvuus liikenteessä, johon turvatekniikka tuo vielä hyvän lisämausteen, Koski sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt