Autot

Vihdoinkin Eurooppaan – ajotuntumassa on ”amerikanherkun” henkeä

Julkaistu:

Ensitesti
Lexus vaihtoi pienemmässä edustusluokassa takavedosta etuvetoon, mikä toi lisää tilaa ja laski hintaa.
Lexus ES tulee keväällä 2019 ensimmäisen kerran saataville Euroopassa, vaikka se on kuulunut merkin peruskalustoon jo melkein kolmenkymmenen vuoden ajan.

Varsinkin pari ensimmäistä sukupolvea olivat pieniä ulkonäön eroja lukuun ottamatta melkein samanlaisia kuin Toyota Camry. Paremmalla varustelulla pyrittiin perustelemaan ES:n korkeampaa hintaa ja premium-henkeä.

ES on ehtinyt nyt jo seitsemänteen sukupolveen. Euroopassa on tähän saakka myyty etuvetoista GS-mallia, joka jää kokonaan pois mallistosta.

Naapurimaahamme Venäjälle uutta ES-mallia on laivattu jo syksystä alkaen, sillä siellä ostajat valitsevat omansa bensiinimoottorilla. Meillä ainoa vaihtoehto on ES 300h, joka on mallimerkinnän mukaisesti hybridi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keulalla on 2,5-litrainen Atkinson-työkierrolla toimiva, vapaasti hengittävä bensiinimoottori, jonka lisäksi voimaa antaa sähkömoottori. Vaihteisto on Toyota-konsernin hybridien tapaan portaattomasti toimiva automaatti.


Sama voimalinja löytyy myös vuoden 2019 alkupuolella Suomeen saapuvista täysin uusista Toyota Camry - ja RAV4 malleista.

ES on tehnyt hiljalleen pesäeroa Toyota Camryyn, jonka kanssa sitä valmistetaan Yhdysvalloissa samassa tehtaassa.

Perusrakenne noudattaa konsernin linjaa eli sen nimi on Toyotassa TNGA-K ja Lexuksessa GA-K. Lexuksessa on neljä ja puoli senttiä enemmän akseliväliä, minkä huomaa takaistuimella. Polvitilaa on nimittäin ruhtinaallisesti.

Muitakin eroja toki löytyy, sillä koria on jäykistetty takapenkin takaa, minkä myötä on menetetty tavaratilan laajennusmahdollisuus.

Koska ajoimme autoa Yhdysvalloissa sikäläisellä jousituksella, emme uskalla tehdä analyysia Suomeen tuotavien ES-mallien alustan toiminnasta.


Sikäläisillä säädöillä ES on selvästi mukavuuspainotteinen, mistä ei ole ollenkaan pahaa sanottavaa. Tuskin kukaan tällaista autoa erehtyy urheiluautoksi kuvittelemaan.

Sen sijaan niin kaupungissa kuin maantiellä Lexus on todella miellyttävä ja huomiota herättävän hiljainen.

Suurin melulähde tuntui vähän karrikoiden olevan ympärillä ajavien autojen rengasmelu.

Tässä voidaan palata tuohon voimalinjaan eli bensiini- ja sähkömoottorin yhdistelmään. Kuten oheinen kiihtyvyysarvo kertoo, ES ei ole mikään hurja menijä. Silti se on aivan riittävän nopea nykyliikenteeseen.

Mikä tärkeintä, vuoristoteillä, kaupungissa ja moottoritiellä 120 km/h nopeudella ajetun koeajon jälkeen kulutus oli erittäin kohtuullinen kuusi ja puoli litraa sadalla.

Rauhallisessa ajossa pystyy varmasti alittamaan valmistajan lupauksen mukaisesti kuuden litran rajan.

Hinnaltaan Lexus ES 300h asettuu samalle viivalle luokan kovan saksalaiskolmikon, Volvo S90:n ja kumppaneiden kanssa.

Turvallisuus on hyvällä tasolla, mistä kertoo Euro NCAP:n valinta luokan parhaaksi niin suurten perheautojen kuin hybridienkin sekä sähköautojen luokassa.

Perusmallista alkaen varusteina ovat muun muassa etuistuinten sekä ohjauspyörän sähkösäädöt, peruutuskamera, monipuolinen varashälytin ja sähkötoiminen kattoluukku.

Ennakkoarvio on, että pääosa asiakkaista päätyy pykälää parempaan Executive-tasoon, jossa istuimet on nahkaverhoiltu ja etuistuimet lisäksi ilmastoidut. Huomionarvoisia ovat varustelistalle tulevat navigaattori, sähkötoiminen tavaratilan kansi sekä takaikkunan sähkösäätöinen aurinkoverho.

Ensimmäisen kerran ES:n historiassa auton saa myös urheilullisena F Sportina.

Mallisarjan huipulla on Luxury, jossa takamatkustajat voivat säätää erikseen oman lämpötilan sekä kallistaa selkänojan mieleiseen kulmaan. Kaikki matkustajat pääsevät tasavertaisesti nauttimaan Mark Levinsonin suunnitteleman 17 kaiuttimen äänentoistosta.

Mikäli hybridi on mieluinen vaihtoehto bensiini- tai dieselmoottorisen sijaan, Lexus ES on uusi mielenkiintoinen vaihtoehto.

Ajotuntumassa ja varusteissa on vähän vanhan ajan ”amerikanherkun” henkeä, eikä mitenkään huonolla tavalla.

Merkin tunnettuus voi kuitenkin aiheuttaa epäröintiä saksalaiskolmikon ja Volvon hallitessa markkinoita.

Mikäli Toyota ei tunnu liian rahvaanomaiselta, ostaja saa miltei saman paketin hankkimalla uuden Camryn.

Samalla säästyy noin 10 000 euroa.

Ota kantaa

Oletko ollut minkään Lexus-mallin kyydissä?

Olen 50% En muista 6% En ole 44%
Ääniä yhteensä 4103

Lexus ES 300h Executive

  • Moottori R4, 2 487 cm3, 131 kW (178 hv)/5 700 r/min, 221 Nm/3 600 –5 200 r/min ja sähkömoottori 88 kW
  • Suorituskyky 0–100 km/h 8,9 s
  • Kulutus 5,8 l/100 km
  • CO2-päästöt 126 g/km
  • Voimansiirto portaaton automaatti, etuveto
  • Mitat p 4 975 m, l 1 865 mm, k 1 445 mm, akseliväli 2 870 mm, tavaratila 581 l, polttoainesäiliö 50 l
  • Hinta 57 713 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat