Autot

Norminpurkupaperi paljastaa: Suomen liikenneverkon yhtiöittämiseen tähtäävää hanketta ei edelleenkään ole lopetettu

Julkaistu:

Liikenneverkkoyhtiö
Asiakirjatekstin ohella tulkinnan vahvistaa myös seurantadokumentissa käytetty poikkeava keltainen – ei suinkaan punainen – liikennevaloväri.
Vaikuttavuudeltaan suuri, mutta muun muassa poliittisilta näkökohdiltaan vaikea toteutettava. Keskeytetty toistaiseksi.

Muun muassa näin kuvailee vain muutama viikko sitten laadittu seurantaraportti parisen vuotta sitten suoranaiseksi kohuhankkeeksi noussutta valtionyhtiöprojektia, jonka kantavana ideana oli koko Suomen liikenneverkon yhtiöittäminen.

Oleellisena osana liikenteen käyttäjämaksumalliin perustuneessa projektissa oli käytännössä joko satelliitti- tai matkapuhelinverkkopohjainen ajoneuvoseuranta.
Jo moneen kertaan lopetetuksi ja haudatuksi luultu niin sanottu LIVE-hanke on siis virkamiesten uunituoreissa papereissa yhä elossa ja ainoastaan jatkotyön osalta keskeytettynä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tätä merkitsemään dokumentissa käytetään tekstin ohella keltaista – ei siis suinkaan tyypillisesti lopettamista merkitsevää punaista – liikennevaloväriä.

Kaikkiaan 25-sivuinen liikennealan norminpurkuhankkeiden ajankohtaista tilannetta kuvaava dokumentti mainitsee yhteensä 16 eri säädösmuutosta joihin liittyy jollain tapaa kyseisestä laki- tai asetusmuutoksesta luopuminen. Liikenneverkon yhtiöittämisen kohdalta tällaista niin sanottua L-merkintää ei kuitenkaan löydy.
”Tarkasteltavana on ollut malli, jossa Liikenneviraston väylien hoidon, kehittämisen ja ylläpidon tehtävät siirrettäisiin perustettavaan valtionyhtiöön, jonka rahoitus kertyisi pääasiassa asiakasmaksuista”, Säädösten sujuvoittaminen – LVM:n säädöshankkeet 2015-2018 -nimisen seurantaraportti kertoo hankkeen tilanteesta ja esittää vielä yhtiöittämisen hyötyjinä järjestyksessä yritykset, kansalaiset ja valtion.
Kaikkiaan norminpurkuun liittyvien säädöshankkeiden seurantaraportti kuvailee yhteensä 55 eri liikenteen säädös- ja norminpurkuhanketta, joista kaikki muut paitsi Liikenneverkkoyhtiö on lajiteltu luokkiin ”luovutaan kokonaan”, ”kehitetään joustavammaksi” ja ”selvitetään”.

Toistaiseksi liikennealan valtiotasoisten toimijoiden yhtiöittämisistä on toteutunut vain tammikuun alussa toimintansa aloittaneen Traffic Management Finland -konsernin perustaminen.

Ota kantaa

Uskotko että Suomen liikenneverkon yhtiöittäminen tulee vielä nousemaan päätöksenteossa esille?

Aivan varmasti 73% Ehkä 9% Ei tule nousemaan 18%
Ääniä yhteensä 3072

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt