Autot

Nissanin ex-pomo vakuutti syyttömyyttään käsiraudat käsissään – ”laihtunut jopa 20 kiloa riisipitoisen ruoan takia”

Julkaistu:

Oikeudenkäynti
Autonvalmistaja Nissanin entinen toimitusjohtaja Carlos Ghosn on vakuuttanut tokiolaisessa tuomioistuimessa olevansa syytön.
Laihtunut ja harmaantunut Ghosn saapui oikeuteen käsiraudoissa ja köysi sidottuna vyötärönsä ympäri, uutistoimisto AFP kuvailee. Ghosnin perheen mukaan hän on laihtunut jopa 20 kiloa tokiolaisen pidätyskeskuksen riisipitoisen ruoan takia.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ghosn nähtiin julkisesti pidätyksen jälkeen. Hänet pidätettiin Tokiossa marraskuussa, kun hän laskeutui maahan yksityiskoneellaan.

Ghosnia syytetään tulojen piilottelusta verottajalta. Vuosien 2010–2018 aikana Ghosn mahdollisesti pimitti verottajalta jopa noin 9 miljardia jeniä eli noin 70 miljoonaa euroa.


Useista taloudellisista väärinkäytöksistä syytetyn Ghosnin mukaan häntä syytetään väärin perustein ja hänet on vangittu epäoikeudenmukaisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ghosnia pidetään edelleen vangittuna pakoriskin ja todisteiden tuhoamisen estämisen vuoksi. Ghosnin on odotettu pysyvän vangittuna ainakin kuluvan kuun 11. päivään asti.

Oikeudenkäyntiin oli varattu 14 paikkaa yleisöä varten. Paikkoja jonotti kuitenkin yli 1 000 ihmistä.
Tuoreimmat
  1. Juuri nyt
  2. Kahden rouvan riita hikisestä vaatekappaleesta nousi maailmanlaajuiseksi uutiseksi – nyt puhuu toinen pukari
    Tennis
  3. 1990-luvulla syntyneet ”janoiset sankarit” työllistivät Sisä-Suomen poliisia – mies yritti huijata lonkerokuitilla, toinen tirvaisi tuttavaansa
    Kotimaa
  4. Muistatko Täydellisten naisten pyöreäposkisen Juanitan? Huima muodonmuutos: 17-vuotiasta näyttelijää ei ole tunnistaa tuoreista kuvista
    TV & elokuvat
  5. Viikon olut: Jos odotat lasilliseltasi humaloitua hedelmämehua, saatat pettyä
    Oluet
  6. Kemiläismies ei suunnitellut räjähdysaineen valmistamista – krp tutkii vielä kerrostaloasunnosta löydettyjä aineita
    Oulun seutu
  7. Hallitus kuulee poliisijohtoa seksuaalirikosepäilyistä  –  Luvassa lisärahaa?
    Politiikka
  8. Finnairin käyttämästä järjestelmästä paljastui tietoturva-aukko: Älä paljasta tärkeää tietoa lentovarauksestasi
    Tietoturva
  9. Tunti sitten
  10. Veikkauksen kassakaapista 150 000 euron varastamisesta epäilty on kertonut tapahtumista avoimesti poliisille – valtaosa rahoista saatu takaisin
    Kotimaa
  11. Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä
    Taloussanomat
  12. Laura, 34, tavoittelee ”täydellisen virheetöntä” ulkonäköä hinnalla millä hyvänsä – ystävät pelkäävät kaunottaren kuolevan leikkauspöydälle
    Viihde
  13. Näytä lisää