Audin ex-pomo ehti hyvin jouluksi kotiin – neljä kuukautta sellissä, ei syytettä vieläkään

Julkaistu:

Vapaalle jalalle
Audin entinen toimitusjohtaja Rupert Stadler on vapautettu poliisin hoivista neljän kuukauden vangitsemisen jälkeen, ja päässyt siten jouluksi kotiin.
Entinen Audi-toimitusjohtaja Rupert Stadler on vapautettu saksalaisesta vankilasta neljän kuukauden pidätysjakson jälkeen. Stadler vapautettiin jo marraskuussa. Vapautuksesta on uutisoinut muun muassa Motor Authority.

Vaikka Stadleria ei ole toistaiseksi virallisesti syytetty mistään, hänet pidätettiin varotoimenpiteenä, jotta hän ei mahdollisesti pääsisi piilottamaan todisteita, jotka voisivat liittyä Saksan valtion tutkimukseen Volkswagen-konsernin dieselpäästöjen huijausskandaalissa. Skandaali paljastui jo vuoden 2015 loppupuolella, mutta sen jälkiä siivotaan siis edelleen.

Miljardiluokan korvaukset

Saksalaiset syyttäjät sopivat 16. lokakuuta Audin maksavan 927 miljoonan dollarin eli noin 810 miljoonan euron sakot sen osallisuudesta dieselskandaaliin. Audin emoyhtiö VW-yhtymä puolestaan tuomittiin maksamaan hieman reilun miljardin euron sakot. Korvaukset saattavat viitata siihen, että Saksa ja autokonserni sopivat asioista ennen kaikkea taloudellisin sanktioin.

Stadler oli ollut pidätettynä kesäkuusta lähtien. Syyttäjät kuitenkin varoittivat, että useat henkilöt, mukaan lukien Stadler, olivat edelleen tutkimusten kohteina skandaaliin liittyen. Stadler jättäytyi tapahtumien vuoksi pois toimestaan Audin toimitusjohtajana ja VW-yhtymän hallituksen jäsenenä 2. lokakuuta lähtien.

Dieselskandaali on toistaiseksi maksanut VW-yhtymälle ja sen eri brändeille yhteensä 31 miljardia dollaria eli noin 27 miljardia euroa erilaisina takaisinostoina, korjauksina ja sakkoina Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa.

Vaikka useita henkilöitä on ollut syytettynä, toistaiseksi vain kaksi henkilöä on saanut vankilatuomion, molemmissa tapauksissa Yhdysvalloissa. He ovat olleet Oliver Schmidt, joka vuonna 2017 sai seitsemän vuoden vankeustuomion, sekä James Liang, joka samana vuonna sai neljän vuoden rangaistuksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt