Vastaisku Teslalle – uusi Audi e-tron on vakuuttava paketti

Julkaistu:

ensitesti
Kauan se on kestänyt, mutta saksalaisten autonvalmistajien vastaisku Teslalle alkaa nyt. Audi e-tron on vakuuttava paketti, joskin heikkoutensa siinäkin on.
Aloitetaan faktoista: sähköautoilu on samaan tapaan luksusautoilua kuin autoilu oli joskus historian hämärissä. Toki tarjolla on jo myös lähes kohtuuhintaisia vaihtoehtoja, mutta varsinainen kilpailu käydään alkuun premium-luokassa. Siellä Tesla on saanut jyllätä ylhäisessä yksinäisyydessään.


Jaguar ehti myyntiin i-Pacella, ja nyt on Audin vuoro: e-tron on näkökulmasta katsottuna joko korotettu farmari tai sulavalinjainen katumaasturi. Se ei ole yllätys, sillä tämänlaiset autot myyvät. Seuraavaksi on vuorossa linjakkaampi neliovinen coupé, josta on saatu jo esimakua e-tron GT -konseptin muodossa.

Myös kokonsa puolesta e-tron asettuu varsin edustavaan kokoluokkaan: painoa on siunaantunut peräti 2,5 tonnia. Suurin syyllinen tähän on auton pohjalevyyn pakattu 700 kiloa painava 95 kWh:n akusto, jolla syötetään kahta sähkömoottoria.


Moottoreita tarvitaan kaksi, jotta päästään tässä kokoluokassa ostajakunnan arvostamaan suorituskykyyn. Toinen moottori on keulalla ja toinen taka-akselilla. Kahden sähkömoottorin etu on myös siinä, että autosta tulee luonnostaan nelivetoinen – Audin kielellä quattro.

Tehoa on tarjolla vaihteiston S-asetuksella 300 kilowattia, ja voimaa piisaa 664 newtonmetrin edestä. Normaaliasetuksella maksimiteho on 265 kW (360 hv). Arkiajelussa jatkuva käytössä oleva teho on 100 kW (136 hv). Huippunopeus on rajattu lukemaan 200 km/h.

Ensikoeajolla Abu Dhabissa ja lähes tyhjällä moottoritiellä e-tron vakuuttaa: iso auto kulkee hiljaa. Sivupeileistä ei juuri suhinaa kuulu, sillä ne on korvattu kamerat sisällään pitävillä ulokkeilla. Niiden välittämää kuvaa katsotaan ovesta hieman peilien alapuolelta.

Tämä korostaa luonnollisesti sitä mielikuvaa, että nyt ollaan liikkeellä tulevaisuuteen kurottavalla kulkupelillä. Näyttöihin katsominen vaatii tosin hieman totuttelua, sillä katsetta joutuu kääntämään enemmän kuin tavallisiin peileihin. Tämä vain korostuu pimeällä. Kuskin on siis parasta luottaa siihen, että auton turvajärjestelmät toimivat ja varoittavat liian lähellä olevista kanssa-autoilijoista.


Muuten ohjaamo on vahvasti Audin nykytyylin mukainen. Kojelauta on melko massiivinen, kuten on myös keskikonsoli. Niitä hallitsee kaksi päällekkäistä ja isoa kosketusnäyttöä. Laatuvaikutelma on ylellisen tyylikäs.

Hiljaisuuden lisäksi kuskia miellyttää ajamisen vaivattomuus. Tehoa on tarjolla sen verran, ettei muiden jaloissa tarvitse pyöriä. Ohjaustuntuma on luonnollinen. Muiden sähköautojen tapaan jarrupolkimen painallus aloittaa jarrutusenergian talteenoton, eli autoa hidastetaan sähkömoottoreilla. Seurauksena on varsin töksähtelevä jarrutuntuma, mutta Audi on saanut tehtyä e-troniin erittäin luontevan tuntuman. Mekaanisiin jarruihin turvaudutaan vain tiukemmissa jarrutuksissa.


Vaikka e-tronille on kertynyt massaa kuskin kera yli 2,5 tonnia, se kantaa painonsa yllättävän hyvin. Meno on mukavaa, mutta hidastetöyssyihin kannattaa hidastaa. Myös tien terävät saumakohdat iskevät hieman läpi jousituksesta. Paino kannattaa muistaa etenkin talviliukkailla, sillä keula tuppaa puskemaan ääritilanteissa.


Tilojen puolesta e-tron täyttänee asiakaskunnan vaatimukset. Takapenkillä viihtyy, ja kapsäkkejä mahtuu mukaan mökkireissulle tarvittava määrä. Perusasennossa tavaratila vetää 600 litraa ja laajennettuna 1 725 litraa. Auton keulalla on myös pieni lokerikko, jonne voi sijoittaa vaikkapa latauskaapelin.

Suomeen ensimmäiset e-tronin ehtivät heti vuodenvaihteen jälkeen. Auton ja lisävarusteiden tarkat hinnat selviävät uuden autoveron myötä heti alkuvuodesta. Ilmoitettu 87 500 euron ennakkohinta pitänee kuitenkin melko hyvin kutinsa.

Audi e-tron 55 quattro

  • Moottori Kaksi sähkömoottoria, 300 kW (408 hv), 664 Nm
  • Suorituskyky 0–100 km/h 5,7 s, huippunopeus 200 km/h
  • Kulutus 22,5 kWh/100 km (WLTP)
  • CO2-päästöt 0 g/km
  • Voimansiirto A1, neliveto
  • Toimintamatka 417 km (WLTP)
  • Mitat p 4 901 mm, l 1 935 mm, k 1 616 mm, akseliväli 2 928 mm, omamassa 2 565 kg, tavaratila 600 l
  • Ennakkohinta 87 500 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt