IS Hannoverissa: Tältä näyttävät turkkilainen ”Scania-kopio” ja VW:n Brasilia-malli

Hannoverin hyötyautonäyttelystä löytyy myös astetta eksoottisempia kuorma- ja linja-automalleja.

Turkkilaisia BMC-kuormureita aiotaan myydä muun muassa Iso-Britanniaan.

24.9.2018 16:49

Tuttujen euromerkkien kuten Mercedes-Benzin ja Volvon ohella näyttelyssä komeilevat esimerkiksi turkkilaisen BMC:n uudet kuorma-autot, joiden ulkonäössä on selkeitä yhtymiä ruotsalais-saksalaisen Scanian muotoiluun.

Turkkia edustavat Hannoverissa myös viereisen osaston Temsa -linja-autot, joita löytyy rekisteritilastojen mukaan pienissä määrin myös Suomesta.

Turkkilainen Temsa on ehkä hieman yllättäen edustettuna myös Trafin tilastoissa. Mistään yleisestä linja-automerkistä ei kuitenkaan ole kyse.

Hieman toisenlaista eksotiikkaa on tarjolla VW:n brasilialaisen haaran eli Volkswagen Caminhoes e Onibusin osastolla, jossa esitellään MAN-tekniikkaan nojaava Consellation -kuorma-autoalustaa sekä koko joukkoa muitakin Etelä-Amerikan markkinoilta löytyviä linja- ja kuorma-automalleja.

Volkswagen Constellation 33.440:aa vauhdittaa 440-heppainen MAN-dieselmoottori.

Kiinalaisen BYD:in osastolla puolestaan löytyy muun muassa kaupunkibusseja, joita on valmistajan edustajan mukaan onnistuttu myymään viimeisen vuoden sisällä suurissa erissä esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan, mutta ei vielä ainakaan toistaiseksi Suomeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?