Hybridiautoja ylistävät harrastavat viherpesua - Autot - Ilta-Sanomat

Hybridiautoja ylistävät harrastavat viherpesua

Hybridiautossa on puolensa, mutta ei sitä minään messiaanisena ilmestyksenä voi pitää.

20.9.2018 10:02

Liikenteen murros on tulossa, vaikka kukaan ei oikeasti tiedä miten.

Ihan huuhaata on kuvitella, että se tapahtuisi eteläisessä Suomessa sijaitsevan, parille niemelle rakennetun entisen kalastajakylän autoliikennettä vaikeuttamalla, kuten sopivissa kuplissa tunnutaan ajattelevan.

Ei kannata myöskään haaveilla siitä, että murskaenemmistö ihmisistä olisi valmis luopumaan uskollisesti pihassa odottavasta, aina valmiista omasta autosta sen vuoksi, että jossain kuvitellaan oltavan valmiita kompromissiin tai siihen, että ”puolen kilometrin päässä olisi aina yhteiskäyttöauto valmiina”.

Ei niin tule tapahtumaan. Auto on meille liian henkilökohtainen, tärkeä, liikaa persoonallisuuden, oman henkilökohtaisen tilan ja kodin jatke. Taksikuskeillakaan ei ole enää nykyisessä liikennepalvelulaissa vaitiolovelvollisuutta. Luuletteko siis, että kimppakyytirobottiautossa kanssanne matkustavalla naapurikyylällä olisi?

Vähäeleisemmin, mutta todennäköisesti paljon realistisemmalla lopputuloksella murros näkyy ja tulee näkymään siinä miten ja minkä voimalla liikumme.

Tässä kohdassa vanhan liiton kelohongat narisevat jotain ”lelu- ja patteriautoista”, mutta fossiilisella polttoaineella kulkevien autojen päivät alkavat olla ohitse. Tilalle tulee taatusti jokin tekniikka, tai oikeasti useampia tekniikoita. Lyhyitä kaupunkimatkoja tullaan varmasti tekemään pelkästään sähköllä liikkuvilla autoilla, koosta ja kuljettamiseen tarvittavasta kortin kirjainyhdistelmästä riippumatta. Muu liikenne menee biopolttoaineisiin tai todennäköisemmin niiden ja sähkön yhdistelmään.

Toyota Prius on yksi maailman johtavista hybridimalleista.

Tämä näkyy jo osittain. Hybridiautoa pidetään tänä päivänä todella messiaanisena ilmestyksenä, ja sellaisen ostavat rummuttavat ekologisuuttaan työpaikan kahvipöytätasolta sosiaalisen median kanaviin asti.

Usein hybridiautoasiassa unohtuu yksi asia.

Hybridit voidaan jakaa kahteen ryhmään. Oikea, aito hybridiauto voidaan ladata pistokkeesta joko kotona, kauppakeskuksessa tai kohtalaisen kovaan hintaan huoltoaseman latauspöntöstä – sielläkin hankalasti pitää ensin hankkia epävarmasti toimiva magneettilätkä avaimenperäksi ja toivoa, että se sattuu saamaan yhteyden palveluntarjoajaan. Tästä syystä lataushybrideitä ei muuten koskaan näe maksullisessa latauspisteessä: ei näet maksa vaivaa.

Nyt tullaan siihen viherpesuvaiheeseen.

 Näennäisesti hybridiauto kulkee kyllä sähköllä.

Jos hybridiautossa ei ole ulkopuolisen lataamisen mahdollistavaa pistoketta, se kulkee vain ja ainoastaan bensiinin sisältämällä energialla. Normaalitilassa ajettaessa kaikki perushybridit vaihtelevat ajomoodia seka-ajon, akuston latauksen, pelkän bensiiniajon ja välillä myös pelkän sähköajon voimalla.

Näennäisesti hybridiauto kulkee kyllä sähköllä, ja lataa sitä akkuihin vaikkapa rullatessa mäenharjanteelta alas. Minkä voimalla auto on sinne mäen päälle mennyt sitä potentiaalienergiaa hankkimaan? Aivan, bensiinillä, ehkä myös parilla watilla sähköä, jonka se on akustoon jo aiemmin syöttänyt, niin millä? No, edellisellä tasamaalla, bensiinimoottorin ladatessa sitä.

Tietenkin hybridiautossa on puolensa. Se pystyy kulkemaan parhaassa tapauksessa muutamia kilometrejä lähes äänettömästi ilman lähipäästöjä, siis niitä myrkkyjä, jotka ovat oikeasti ihmiselle haitallisia. Muun ajan se kulkee, lataa akkujaan ja hankkii lisävirtaa siihen kotipihaan ryömimiseen vain ja ainoastaan fossiilisella polttoaineella.

Karkeasti sanottuna kyse ei edes ole hybrideistä, vaan kohtalaisen pitkälle optimoidusta polttomoottoriautosta, joka osaa sammuttaa moottorinsa vähän muita etevämmin ja ajaa starttimoottorilla pidempään.

Tilastoissa ei-ladattavat hybridiautot pitäisi niputtaa tavallisten polttomoottoriautojen alle – ja vain pistokkeelliset hybridit laskea jonkinlaiseen kiintiöön, jossa listataan uusien vaihtoehtoisten tekniikoiden suosiota suomalaisten autonostajien keskuudessa. Niissäkin omistajan pitäisi ymmärtää ladata autoaan aina kuin mahdollista – koska se on ympäristöystävällisempää, ja koska ison hybridiauton akusto rikkoutuu takuuvarmasti, jos sitä ei ladata säännöllisesti täyteen.

Tosin, jos lasku uudesta akustosta ei mene auton käyttäjälle, ei ongelma ole varmasti ensimmäisenä mielessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?