Autot

Nyt tarkkana! Poliisi aloitti tehostetun suojatievalvonnan ja antoi täsmäneuvon autoilijoille

Julkaistu:

VALVONTA
Poliisi tarkkailee tästä aamusta kaikkina koulupäivinä erityisesti suojatieturvallisuutta ja suojatiesääntöjen noudattamista.
Poliisi keskittyy valvontajaksonsa aikana varsinkin koulujen läheisyydessä oleviin valo-ohjaamattomiin suojateihin, koska vakavimmat suojatieonnettomuudet ovat tapahtuneet paikoissa, jossa ei ole valo-ohjausta.

Suojatie on nimestään huolimatta usein turvaton paikka. Viime vuosien aikana taajamissa on tapahtunut lähes kaksi kolmesta jalankulkijan kuolemantapauksesta ja huomattava osa loukkaantumiseen johtaneista jalankulkijan onnettomuuksista.

Uhreista lähes kolmannes on menehtynyt suojatiellä. Lisäksi jalankulkijoiden loukkaantumisista puolet on tapahtunut suojatiellä ja näistä reilu neljännes on tapahtunut lapsille tai nuorille ja lähes kolmannes iäkkäille.

– Suojatieonnettomuudet ovat yleensä monen tekijän summa. Autoilijoiden tekemät tarkkaamattomuus- tai ajotapavirheet kasvattavat riskiä suojatiellä tapahtuvaan onnettomuuteen. Mutta suurin yksittäinen syy on tavallisesti siinä, ettei ajoneuvon kuljettaja ymmärrä suojatien todellista merkitystä ja omaa velvollisuuttaan lähestyessään suojatietä, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta arvioi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kallion mukaan laki on selkeä ja sen mukaan suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.


– Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille. Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa, Kallio sanoo Poliisihallituksen lähettämässä tiedotteessa.

Kallio kehottaa ajoneuvojen kuljettajia huomioimaan velvollisuutensa antaa esteetön kulku jalankulkijoille suojatiellä siten, ettei omalla toiminnalla kuitenkaan vaarannettaisi tarpeettomasti jalankulkijoiden turvallisuutta aikaansaamalla ns. giljotiini-ilmiö; pysähdyttäessä suojatien etureunan kohdalle on mahdotonta varmistua siitä, että ohittava ajoneuvo pysähtyy myös, vaikka sen pitäisi.

Poliisitarkastajan täsmäneuvo

Kallion mukaan liikenneturvallisuuden kannalta olisi kannatettavampaa tarjota ylitysmahdollisuus jalankulkijalle useampikaistaisella tiellä siten, että ajoneuvo pysäytettäisiin vähintään 5–10 metrin päähän suojatiestä.

Tällöin suojatien ylittäminen on jalankulkijalle turvallisempaa, ja viereistä kaistaa ajaville jää enemmän aikaa ennakoida tulevaa liikennetilannetta.
– Tällä toimintatavalla on vaikutuksia myös liikenteen sujuvuuteen. Esimerkiksi ruuhkaliikenteessä liikenteen sujuvuus paranisi, kun suojatien ylityksessä olisi enemmän aikaa huomioida ja reagoida suojatiellä olevaan jalankulkijaan. Lisäksi suojatiehen jätetty 5–10 metrin väli ei edellytä viereistä kaistaa samaan suuntaan ajavaa pysähtymään, mutta siitä huolimatta varautumaan edelleen antamaan esteetön kulku jalankulkijalle, Kallio sanoo.

Ajoneuvon kuljettajan pitää hiljentää aina – koskee myös pyöräilijää!

Kallio muistuttaa, että, ajoneuvon kuljettajan – myös moottorittoman eli pyöräilijän – on aina hiljennettävä vauhtiaan ennen suojatietä, jos suojatien läheisyydessä on jalankulkijoita, jotka voivat pyrkiä tai ovat selkeästi pyrkimässä suojatielle ja valmistauduttava antamaan esteetön kulku jalankulkijalle, jos hän on jo suojatiellä tai astumassa sinne.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt