Uusi, hintoihin vaikuttava autoverotaulukko voimaan viikon päästä – miksi Suomen piti kiirehtiä? - Autot - Ilta-Sanomat

Uusi, hintoihin vaikuttava autoverotaulukko voimaan viikon päästä – miksi Suomen piti kiirehtiä?

Miksi Suomi ottaa ensimmäisenä käyttöön hintoihin vaikuttavan päästömittaustavan?

WLTP-mittaus korvaa NEDC:n. –Kyse ei ole yksittäisten automallien hintojen noususta, vaan nimenomaan keskiarvon pitää olla veroneutraali, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.­

25.8.2018 6:59

Uusi WLTP-päästömittaustapa koskee kaikkia ja kaikkialla maailmassa valmistettavia autoja. Suomi on kuitenkin ensimmäinen maa, joka ottaa käyttöön mittaustavan vaikutuksen verotukseen.

Suomi on yksi Euroopan ankarimmista autoilun verottajista. Vain Tanska menee autoilun verotuksessa vielä meistä ohitse. Monessa muussakin Euroopan maassa auton hiilidioksidipäästöt tosin vaikuttavat rekisteröintiveroon, mutta näistä esimerkiksi Alankomaat, Irlanti, Portugali ja Itävalta eivät vielä hyppää tähän kelkkaan mukaan 1. syyskuuta.

– Suomi on mukana ensimmäisenä hyvästä syystä. Noiden mainittujen maiden kohdalla verot ovat huomattavasti pienemmät kuin Suomessa, ja niissä käytetään mahdollisuutta vuoden 2022 loppuun asti käyttää verotuksessa niin kutsuttuja takaisinlaskettuja arvoja, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että WLTP-arvosta lasketaan tietyllä kaavalla takaisin vanhaan NEDC-päästöarvoon, jonka mukaan autoille määrätään rekisteröintivero. Tällaisella takaisinlaskentakaavalla saatu hiilidioksidipäästöarvo on kuitenkin noin 10 prosenttia korkeampi kuin aiemmin ilmoitettu, vanhan kaavan mukainen NEDC-arvo,

– Itävallassa paikallinen autovero, NoVA, on noin 2 000–2 500 euroa, joten siellä kymmenen prosentin nousu tarkoittaa vain 200–250 euron nousua, vaikka mentäisiin kalliimmalla takaisinlaskentakaavalla. Sen sijaan Suomessa keskimäärin uudesta autosta maksettu vero on 7 000 euroa, ja progressio hyvin tiukka, joten meillä nousu olisi ollut huomattavasti suurempi, Kallio sanoo.

 Keskiarvon pitää olla veroneutraali.

– Kuitenkaan 137 hiilidioksidigrammaan asti ei tule lunta tupaan, mutta sen jälkeen uusi verokäyrä alkaa ottaa vanhaa kiinni, eikä ole enää neutraali. 250 grammassa se (uusi verokäyrä) on jo ottanut sen (vanhan) kiinni, eikä sen jälkeen ole kompensaatiota ollenkaan, Kallio sanoo.

Tämä tarkoittaa, että vaikka valtiovarainministeriö lupaili aiemmin siirtymisen NEDC:stä WLTP:hen olevan veroneutraali, se ei todennäköisesti ole niin.

– Onneksi eduskunnan mietinnössä edellytetään vielä tämän vaalikauden aikana, että hallitus antaa eduskunnalle uuden esityksen autoverolaista, jos näyttää siltä, että verouudistus ei ollutkaan neutraali, Kallio kertoo.

– Lisäksi eduskunnan ponnessa on, että tutkimus siitä onko verouudistus ollut neutraali, pitää teettää riippumattomalla taholla. Tämä tarkoittaa, että syys-lokakuun aikana sitä mukaa kun tehtailta ja maahantuojilta saadaan uusia WLTP-arvoja, selviää oliko uudistus neutraali myös suuripäästöisten autojen osalta. Se tarkoittaa, että esitys autoverolain uudistuksesta pitää olla valmiina joulukuun puoliväliin mennessä, että se ehditään käsittelemään vielä tämän eduskunnan aikana, Kallio toteaa.

– Kyse ei ole kuitenkaan yksittäisten automallien hintojen noususta, vaan nimenomaan keskiarvon pitää olla veroneutraali.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?