Eräs hävinneistä summista on tieverkon korjausvelkaan esitetty – keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, sosiaalidemokraattien, RKP:n, kristillisten, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajien yhdessä hyväksymä ja yhdessä esittämä – satojen miljoonien määräraha.
Tarkemmin ottaen kyseessä on liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) ns. liikenneverkkoyhtiösopan jälkimainingeissa perustama parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä, joka esitti peräti vuoden kestäneen pähkäilyn jälkeen viime helmikuussa yksimielisesti, että tie- ja rataverkon korjausvelan vähentämiseen tulee osoittaa vuosittain vähintään 300 miljoonan euron lisärahoitus.
Valtiovarainministeriön (VM) tänään julkistamassa uunituoreessa talousarvioesityksessä kyseisistä miljoonista ei ole tietoakaan.
Esityksessä perusväylänpidon rahoitustaso laskisi päin vastoin lähes 400 miljoonaa euroa kuluvaan vuoteen nähden.
Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL ry:n mukaan VM:n esitys uhkaa nyt suorastaan räjäyttää tieverkon korjausvelan.
– Toimiva tieverkko on Suomen talouskasvun perusta. Viennin, teollisten investointien sekä rakentamisen vireys näkyivät kesäkuisessa kuljetusbarometrissa kuljetusmäärien vahvana kehityksenä. Toimeliaan talvikauden aikana kuljetusala sai raskaasti kokea sen, että tieverkkomme ei ole turvallinen kuljetuksille eikä muillekaan tienkäyttäjille, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtaja Teppo Mikkola sanoo.
Mikkolan mielestä VM:n punakynä on suihkinut täysin väärässä paikassa.
– Tiet on saatava kuntoon ja turvallisiksi. Myös kuljetuskaluston pituudet kasvavat, mutta ilman lisäpanostusta uusia mittoja ei pystytä hyödyntämään. Otetaan mallia Ruotsista, joka panostaa väyliin seuraavan kymmenen vuoden aikana 60 miljardia euroa, Mikkola visioi.
Seuraavaksi SKAL aikoo Mikkolan mukaan panostaa edunvalvontatyössään ensi kevään eduskuntavaaleihin, jossa järjestön tavoitteena on miljardi euroa lisää tieverkolle.
– Panostus hyödyttää niin kansalaisia kuin yrityksiäkin ja tukee aidosti Suomen kasvua.
Lue lisää: Bernerin autoveropommi jäi suutariksi – autokaupan kärsimiä vahinkoja lasketaan
Tällaisia olivat työryhmän tavoite ja keinot:
Parlamentaarisen liikenneverkkotyöryhmän työn tavoitteena oli luoda kustannustehokas, pitkäjänteinen ja tarkoituksenmukainen suunnitelma väyläverkon kehittämiselle ja rahoitukselle.
Lisäksi työryhmän tehtävänä oli pohtia keinoja, joilla vastataan kansallisen ilmastopolitiikan liikenteelle asettamiin päästövähennystavoitteisiin ja luodaan edellytyksiä liikenteen automatisaatiolle ja liikenteen digitaalisten palvelujen syntymiselle.