Autot

Uusi Hyundai Santa Fe IS:n ensitestissä – kurkottaa korkealle

Julkaistu:

Ensitesti
Neljännen sukupolven Hyundai Santa Fe ei tee suurta numeroa itsestään. Se ei ärsytä, mutta ei aiheuta juuri muitakaan tunteenpurkauksia.
Ulkoa autoa kierrettäessä Santa Fe on hillityn hienostunut. Se ei suoranaisesti huuda huomion perään, joten päät eivät kadulla ainakaan heti käänny. Ero edeltävään sukupolveen on silti selvä, ja etenkin takavalojen grafiikka erottuu massasta. Kun uudet Santa Fe -mallit ilmestyvät teillemme syyspimeiden saavuttua, voi yhden jos toisenkin kanssa-autoilijan kuvitella ajavan lähemmäs katsomaan mikä kumma se siinä liikkuu.

Ja keulamaski, sekin on nyt Hyundain uuden sukunäön mukainen. Kaikkiaan kokonaisuus on sopusuhtainen, moderni – ja varsin mutkattoman muotoilun voi veikata myös kestävän aikaa.


Ohjaamossa on paljon uutta ja sopivasti vanhaa. Yleisilme on tuttu, mutta laatuvaikutelmaan on selvästi panostettu. Koeajoautossa oli paras eli nahkaverhoilu, ja istuimiin sekä oviin oli haettu hauskasti pientä pirteyttä erilaisilla kuvioinneilla. Mutta kuten todettua, yleisilme on silti aika huomaamaton.

Mittaristoa katsottaessa huomaa sen olevan heti uuden. Tietoa on tarjolla runsaasti, ja näkymää voi mukauttaa rajallisesti. Myös keskinäytön kirjasinkoko on muutettavissa. Etuistuin on mukava, ja hyvin säätövarojen ansiosta eri mittaisten on helppo löytää luonteva ajoasento.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Takaistuimella on niin ikään miellyttävä matkustaa, tilaa löytyy niin polville kuin päällekin. Takamatkustajat hyötyvät selvästi 6,5 sentillä venähtäneestä akselivälistä. Kokonaispituutta on tullut lisää seitsemän senttiä. Santa Fe on tarjolla sekä 5- että 7-paikkaisena, joten moni valinnee jälkimmäisen. Se verottaa 625-litraisen tavaratilan koon 547 litraan.


Kolmas istuinrivi on luonnollisesti tarkoitettu vain perheen pienempien käyttöön. Kulku taakse sujuu kohtuullisen helposti. Kaikki seitsemän istuinpaikkaa käytössä tavaraa ei mahdu mukaan enää paria reppua enempää.

Ratin takana istuttaessa Santa Fe tuntuu varsin vaivattomalta, mutta samalla se ei myöskään jaksa innostaa kuljettajaa kovin kummoisiin ajosuorituksiin. Ajettavuudessa ei sinänsä ole moitittavaa, ja jousitus on jopa isommalla pyöräkoolla mukavuuspainotteinen. Myös melutaso on sopivan alhainen, joskin diesel rahisee sisälle selvästi kaasupoljinta kutiteltaessa.

Lue lisää: Ensimmäiset kuvat Hyundain uuden sukupolven Santa Festä

Koeajoautomme oli nelivetoinen, Hyundain uuden markkinointijargonin mukaisesti HTRAC. Ja kyllä, ensi kertaa Santa Fe:n saa halutessaan nyt myös pelkästään edestä vetävänä. Pienemmän Tusconin kohdalla etuvedon valintaa on helppo puolustella, mutta Santa Fe mennee jatkossakin kaupaksi varmasti pääosin kaikista nurkista raapivina. Neliveto on myös sopivan älykäs, eli hyvällä kelillä mennään valtaosin etupyörien vetämänä, takapyörät tulevat mukaan vetotalkoisiin vasta pidon eturenkailla vähetessä. Neliveto virittäytyy myös oikeanlaiseen ajomoodiin ajotila-asetusten myötä: eko-tilassa esimerkiksi vain etupyörät vetävät. Vastaavasti urheilullisemmalla asetuksella voimasta voidaan jakaa enimmillään puolet taka-akselille.

Suomessa moottorivalikoima on sopivan simppeli: se kattaa vain tutut 2,2-litraisen dieselin, jota on tosin modernisoitu. Myöhemmin moottorivalikoimaan lisätään sekä tavallinen että ladattava hybridi, aikaa tähän kuluu kuitenkin vielä vuosi tai kaksi.


Ison dieselin 200 hevosvoimaa on tämän kokoiseen autoon vähintäänkin riittävästi. Kyyti tosin tuntuu oletettua tukkoisemmalta, eikä 9,3 sekunnin kiihtyvyysarvokaan sadan tuntikilometrin nopeuteen aiheuta sydämen tykytyksiä. Tämä selittyy ainakin osaltaan auton kahden tonnin massalla, jonka tuntee myös kurveissa. Kori myös kallistelee hieman.

Uusi kahdeksanportainen automaattivaihteisto jatkaa samalla huomaamattomalla yleislinjalla. Ainoastaan kaasupoljinta reippaammin painettaessa sen toivoisi hoitavan hommansa vähän ripeämmin. Ripeitä vaihtoja varten kuljettaja voi tosin käskyttää vaihteita käsin ratin kehältä.

Uusi ja Suomeen syksyn tullen ehtivä Santa Fe on varsin mutkaton tapaus. Kilpailu tässä(kin) kokoluokassa on kuitenkin äärettömän kovaa, joten Hyudaikin haluaa hilata mielikuvia uutuudestaan selvästi entistä enemmän kohti ylevämpää premium-luokkaa. Kuinka korkealla tavoitteet sitten ovat, se selvinnee vasta kesälomien jälkeen, kun hinnat julkaistaan. Muiden maiden hintoja katsellessa myös Suomen maahantuojalla voi olettaa olevan paineita korottaa hintoja jonkin verran edeltäjään verrattuna.

Hyundai Santa Fe 2.2 CRDI 8AT HTRAC

Moottori 4-syl. 2199 cm3, turbodiesel, 147 kW (200 hv)/3800 r/min, 440 Nm/1750–2750 r/min Suorituskyky 0–100 km/h 9,3 s, huippunopeus 205 km/h Kulutus 6,3 l/100 km CO2-päästöt 165 g/km Voimansiirto neliveto Mitat p 4770 mm, l 1890 mm, k 1680 mm, akseliväli 2765 mm, omamassa 1990 kg, tavaratila 547 l Hinta vahvistamatta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt