Autot

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus julki – edustatko itse jotakin seuraavista ostajatyypeistä?

Julkaistu:

Autokauppa
Suomalaiset autokaupoilla 2018 -tutkimus luotasi omaan autoon ja yhteisomistuksessa olevaan autoon liittyviä näkemyksiä.
Tutkimuksen mukaan oman auton omistaminen koetaan edelleen tärkeäksi sekä asenteissa että tottumuksissa. Kimpassa omistettu kulkupeli koetaan vaihtoehdoksi autottomien tai vähän ajavien talouksien keskuudessa.

Lue lisää: Viimeistelemättömästä autokaupasta voi koitua rahanmenoa – vuosittain tuhannet laistavat tärkeästä asiasta

Jopa yli kaksi kolmasosaa Suomalaiset autokaupoilla -tutkimukseen vastanneista pitää omaa autoa tärkeänä liikkumisensa kannalta. He liikkuvat joko mielellään omalla autolla tai jopa ehdottomasti vain ja ainoastaan omalla autolla.

Noin 15 prosenttia ajokortillisista arveli, että oma auto ei ole välttämätön vaan he voisivat liikkua myös yhteisessä omistuksessa olevalla menopelillä.

Auto istuu tiukemmin omissa käsissä yli 35-vuotiailla

Tutkimuksen mukaan yli 35-vuotiaat näkevät omalle autolle enemmän tarvetta. Myös vuosittaisten kilometrien kasvaessa ja pohjoisempaan mentäessä oman auton tärkeys korostuu. Monelle vastaajalle auto tuntui olevan myös pakollinen kulkuväline työmatkojen taittamiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue lisää: Onko elinkaarensa lopussa oleva tonnin auto enää järkiostos? Tässä yksi yleinen esimerkki

– Suurimmalle osalle kertyy vuosittain yli 10000 kilometriä ja auto palvelee useita eri käyttötarpeita, kuten päivittäisiä työmatkoja, ostosten ja asioiden hoitoa sekä vapaa-ajan harrastuksia ja perheen menoja, tutkimuksen teettäneen Kamuxin Suomen maajohtaja Tommi Iiskonmäki kertoo.

Asenteet tulevat omistamista, kustannusten jako kiinnostaa yhteisomistuksessa

Tutkimuksen mukaan asenteissa korostuu edelleen oman auton omistaminen, ja tottumus omaan autoon on edelleen vahva.

– Yhteisomistusauto tuntuu houkuttavan enemmän niitä, jotka sijoittaisivat autoon alle 10000 euroa. Auton omistuksen jakamisella voitaisiin jakaa kustannuksia ja mahdollisesti ostaa myös hieman parempi kulkupeli, maajohtaja Iiskonmäki jatkaa.

Lue lisää: Nuoret aikuiset eivät viihdy pitkään yhdessä ja samassa autossa – autokauppias kertoo syyn

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan naiset olisivat miehiä halukkaampia liikkumaan yhteisomistusautolla. Ikäryhmistä nuoret, 18-24 -vuotiaat, ajavat mielellään omalla autolla, mutta he kokevat muita ikäryhmiä yleisemmin auton kimppaomistuksen houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

– Yhteisomistus vaatii yhteistyötä ja asioiden ennalta sopimista sekä pelisääntöjen sopimista auton käyttökulujen, huoltojen, korjauksien kuin käyttötapojenkin suhteen. Nämä seikat vaikuttavat varmasti kiinnostukseen, Iiskonmäki selvittää.

Ota kantaa

Kiinnostaako yhteisomistusauto?

Kyllä 5% Ei 95%
Ääniä yhteensä 6499

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt