Autot

”Jos istuisin suuren autonvalmistajan johtoportaassa, saattaisin olla huolestunut” – ensitestissä uusi C-sarja

Julkaistu:

Ensitesti
Mercedes-Benzin uusittu C-sarja jää vielä odottamaan huomista. Kuinka näillä grammaluvuilla voi päästä tavoitteeseen vuonna 2021?
Eurooppalaiset autonvalmistajat ovat jo aivan lähivuosina todennäköisesti historian suurimman muutoksensa edessä. EU:ssa on asetettu tavoite, jossa vuonna 2021 jokaisen automerkin koko malliston keskimääräinen CO2-päästö saa olla korkeintaan 95 grammaa kilometrillä.

Jos jokin merkki ei syystä tai toisesta annettuun tavoitteeseen yllä, ovat edessä niin kovat taloudelliset sanktiot, että koko bisneksen tuottavuus on aidosti vaarassa.


Kuumana porisevaa soppaa on saapunut sekoittamaan lisäksi uusi WLTP-kulutusmittaustapa, joka tuppaa nostamaan useiden autojen virallisia kulutuslukemia entistä rumemmiksi – joskin samalla totuudenmukaisemmiksi. Tässä suhteessa autoala saa katsoa peiliin, sillä kulutusmittausvelttoilun on annettu jatkua liian kauan.

Nyt on pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen. Eurovalmistajien insinööriosastolla mietitäänkin nykyisin hiki hatussa, kuinka kulutusta saadaan suitsittua lähemmäksi maagista 95 gramman rajaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mercedes-Benzillä tärkeän C-sarjan suhteen työn fokus on kohdistettu ennen kaikkea uusiin moottoreihin, jotka esitellään nyt uudistuvassa neljännen – tai näkökannasta katsoen – viidennen sukupolven muodistuksessa.

Ulkoisesti auto on jätetty likimain rauhaan: muotoilumuutokset keskittyvät auton keulaan sekä ajo- ja takavalojen designiin. Etupuskuri on rukattu uusiksi, ja myös takapuskurin alaosaa on hierottu hiven erilaiseksi.


Lisäksi C-sarjalaisessa nähdään monia varusteita ja ominaisuuksia, jotka on jo aiemmin esitelty E-, S- ja A-sarjoissa. Sisällä lisävarusteeksi tulevat täysin digitaalinen mittaristonäyttö ja näyttökooltaan kasvanut multimediajärjestelmä. Myös joitakin sisustuselementtejä on rukattu fiinimpään suuntaan. Tähtikeula valuttelee kaikki viimeisimmät innovaationsa hiljalleen jokaiseen mallisarjaansa.

Uusi C-sarja pystyy tietyissä tilanteissa ajamaan osittain automaattisesti. Liikenneympäristöä tarkkaillaan kamera- ja tutkajärjestelmin. Aktiivinen Distronic-etäisyysavustin osaa kartta- ja paikkatietojen perusteella avustaa kuljettajaa eri tilanteissa sovittamalla ajonopeuden kaarteeseen, risteykseen tai liikenneympyrään saavuttaessa – aivan kuten aiemmin on jo nähty esimerkiksi S- ja CLS-mallisarjoissa.

Tärkeimmät uudistukset koskevat siis moottoreita, joihin ei sinällään ole luvassa mitään maata mullistavaa, mutta muutama täysin uusi voimanlähde kuitenkin.

Eturivin C 200 -bensiinimallin juju on 48 voltin EQ Boost -järjestelmä. Se on pieni askel kohti sähköistymistä; perimmäinen idea on parantaa moottorin kokonaissuorituskykyä. EQ Boost -käynnistingeneraattorin ja 48 voltin sähköjärjestelmän yhdistelmän pitäisi vähentää polttonesteen kulutusta, samalla kun ajettavuus ja mukavuus paranevat. Kiihdytettäessä EQ Boost avustaa polttomoottoria tuottamalla 14 hevosvoiman lisätehon. Näin se avustaa juuri sen lyhyen ajan, jolloin turboahtimen täysi ahtopaine ei vielä ole käytettävissä.


Näin siis teoriassa. Käytännössä C 200 EQ Boost osoittautui ensitestissä pieneksi pettymykseksi, sillä auto odottelee kiihdytettäessä yllättävän kauan, vaikka lappu olisi jo tovin ollut ns. lattiassa.

Dieselmoottoreiden uutuus on 1,6-litrainen nakuttaja, joka ensitestin perusteella on varsin pätevä pakkaus niin taloudellisuuden kuin suorituskykynsäkin puolesta. Tässä moottorissa kehitystyön pääpainopiste on ollut kitkahäviöiden pienentäminen, samalla kun moottorin iskun pituutta ja porausta on pienennetty kaksilitraiseen moottoriin verrattuna. Uudessa nakussa on käytössä neljännen sukupolven common-rail-suoraruiskutus, joka yltää 2 050 bariin paineeseen.

 

Aika alkaisi olla jo kypsä ottaa isompia askelia kohti tulevaa.

Dieselmoottori oli ensitestissämme kaksilitraisena versiona farmarikorisessa autossa. Vaikka mitään maata ravisuttavaa tarjolla ei olekaan, onnistuu dieseluutuus vakuuttamaan perusjoustavuudellaan, joka rakentuu ennen kaikkea, kuinkas muuten, vahvalle väännölle.

Huomion kiinnittää se, että nykyisin 2,0-litraisesta dieselistä saadaan tahkottua tavallisessa käyttöautossa ulos väkevä 400 newtonmetrin vääntö. Sen turvin C 220 d -farkku suhahtaa satasen kyytiin tasan seitsemässä sekunnissa – oiva suoritus ilman erityistä dramatiikkaa.

Mielenkiintoisinta tarjontaa olisikin lopulta edustanut uusi malliversio C 300 de, joka on saksalaismerkin ensimmäinen ladattava, taloudellisuutta ja pieniä päästöjä painottava dieselhybridimalli. Se ei ensitestin yhteydessä kuitenkaan vielä ollut ajettavissa.


Toista ääripäätä edustaa Mercedes-AMG C 43 4Matic, jossa on 3,0-litrainen V6-kaksoisturbomoottori. Sen teho on kasvanut 23 pollen verran 390 hevosvoimaan, ja vääntö kirjataan nyt lukemaan 520 newtonmetriä. Autossa käytetään AMG:n edelleen kehittämää Speedshift TCT 9G -automaattivaihteistoa, jonka vaihtamisnopeudet ovat entuudestaan lyhentyneet.


Kompakti AMG-C kiihtyy vihaisesti. Sataseen päästään 4,7 sekunnissa, ja kiihtyvyys on senkin jälkeen hyvin hanakkaa. Sport+ -ajomoodissa pakoäänet muuttuvat jo varsin miehekkäiksi, ja moottorijarrutuksissa auton pakokaasut röpisevät ja paukkuvat iloisesti putkistossa.

Comfort-ajotilassa meno on hienostuneempaa. Ajodynamiikaltaan Mercedes-AMG C 43 4Matic on onnistunut kokonaisuus: jopa huippunopeuden tuntumassa hallittavuus on helppoa ja tuntuma tiehen vakaa. Neliveto on takapainotteinen: eteen siirtyy voimasta 31, taakse 69 prosenttia.


Kun räyhäkkäästä sporttipelistä astuu ulos ja laskeutuu todellisuuteen, palaavat arjen realiteetit jälleen mieleen.

Viime vuonna C-sarjan tärkein myyntimaa oli Kiina. Siellä autojen sähköistyminen on tällä hetkellä huikeassa nousukiidossa, paljon edellä Eurooppaa. Se muistuttaa siitä tosiseikasta, että nyt esiteltyjen C-sarjan uutuusmallien päästöt liikkuvat haarukassa 122–223 grammaa kilometrillä, eikä yksikään pääse lähelle reilun parin vuoden päässä tavoiteltavaa 95 gramman raja-arvoa. Ei siis yksikään, ja syksyllä voimaan astuva WLTP vielä muuttanee tilannetta huonompaan suuntaan.

Jos istuisin suuren autonvalmistajan johtoportaassa, saattaisin olla huolestunut.

Pian voi tulla kiire.

Tekniikka

Mercedes-Benz C 220 d T A Business (kuvissa sininen auto)
  • Moottori R4, 1 950 cm³, turbo, 143 kW (194 hv)/3 800 r/min, 400 Nm/1 600–2 800 r/min
  • Suorituskyky 0–100 km/h 7,0 s, huippunopeus 233 km/h
  • Kulutus 4,8 l/100 km diesel
  • CO2-päästöt 128 g/km
  • Voimansiirto A9, takaveto
  • Mitat p 4 702, l 1 810, k 1 457 mm, akseliväli 2 840 mm, omamassa 1 645 kg, tavaratila 490–1 510 l, tankki 41 l
  • Hinta 48 711 euroa

Mercedes-AMG C 43 4Matic A (kuvissa punainen auto)
  • Moottori V6, 2 996 cm³, kaksi turboa, 287 kW (390 hv)/6 100 r/min, 520 Nm/2 500–5 000 r/min
  • Suorituskyky 0–100 km/h 4,7 s, huippunopeus 250 km/h
  • Kulutus 9,1 l/100 km 95E10
  • CO2-päästöt 208 g/km
  • Voimansiirto A9, neliveto
  • Mitat p 4 702, l 1 810, k 1 429 mm, akseliväli 2 840 mm, omamassa 1 690 kg, tavaratila 480 l, tankki 66 l
  • Hinta 85 580 euroa

Mercedes-Benz C 200 A Business (EQ Boost) (kuvissa harmaa auto)
  • Moottori R4, 1497 cm³, turbo, 135 kW (184 hv)/5 800 – 6 100 r/min, 280 Nm/3 000 – 6 100 r/min
  • Suorituskyky 0–100 km/h 7,7 s, huippunopeus 239 km/h
  • Kulutus 6,1 l/100 km 95E10
  • CO2-päästöt 140 g/km
  • Voimansiirto A9, takaveto
  • Mitat p 4 686, l 1 810, k 1 442 mm, akseliväli 2 840 mm, omamassa 1 505 kg, tavaratila 435 l, tankki 41 l
  • Hinta 42 374 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt