Halpaa polttoainetta on nyt entistä vaikeampi saada itärajan takaa. Yleisradion mukaan rajan tuntumassa Karjalankannaksella on suljettu kesäkuussa kymmenen huoltoasemaa. Vielä toimintaansa jatkavilla asemilla polttoaine on ajoittain loppunut suuren kysynnän takia.
Viipurilaisten liikemiesten omistamalla VTK-ketjulla oli kymmenen huoltoasemaa Suomen rajan tuntumassa Viipurissa ja Svetogorskissa. Viimeisenkin aseman pumput suljettiin juhannuksen jälkeen. Jakeluketju on lopettanut Ylen mukaan toimintansa.
VTK-jakeluketjun ongelmat alkoivat maaliskuussa, jolloin yhtiön oma öljyterminaali Viipurissa suljettiin ja yritys siirtyi ostamaan polttoaineet tukkumyyjiltä. Kohonneita tukkuhintoja ei kuitenkaan voitu viedä sellaisenaan kuluttajahintoihin paikallisten asukkaiden vastustuksen takia.
Esimerkiksi Svetogorskin ainoan jakeluaseman kapasiteetti ei riitä vastaamaan kysyntään. Seurauksena on bensaturismin vähentyminen. Suomalaiset ovat käyneet tankkaamassa Venäjällä erityisesti Lappeenrannasta ja Imatralta. Venäjän puolella 95E-bensiini maksaa noin 63 senttiä litraa kohti. Suomen hintataso on yleisesti yli 1,50 euron.