Trafi muistuttaa: Romutettu auto voi koitua kalliiksi - Autot - Ilta-Sanomat

Trafi muistuttaa: Romutettu auto voi koitua kalliiksi

Jos auto päätyy romutettavaksi virallisen vastaanottopisteen sijaan epäviralliselle jobbarille, se ei välttämättä poistu rekisteristä, vaan ajoneuvovero- ja vakuutusmaksut kertyvät edelleen rekisterissä olevalle omistajalle tai haltijalle.

Trafi muistuttaa, että romutettavaa autoa ei kannata viedä minne tahansa.

7.6.2018 10:19

Liikenteen turvallisuusvirasto muistuttaa, että ympäristösyiden lisäksi on taloudellisesti järkevää saatella vanha kulkupeli viimeiselle matkalleen ainoastaan viralliseen vastaanottopisteeseen.

Elinkaarensa loppuun tullut auto pitää toimittaa romutettavaksi Suomen Autokierrätys Oy:n viralliseen vastaanottopisteeseen, Trafi ohjeistaa. Vastaanottopiste kierrättää auton vastuullisesti, antaa romutuksesta todistuksen ja poistaa auton lopullisesti rekisteristä. Auton romutus on ilmaista. Elokuun loppuun asti voi vastineeksi saada myös 1 500 tai 2 000 euron romutuspalkkion käytettäväksi uuden vähäpäästöisemmän auton ostamiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?