Autot

Kansan karttuisan käden ansiosta poliisi sai 60 uutta autoa – mihin katosivat pollari-Porschet?

Julkaistu:

Uutismuisto
Kuusikymmentä poliisiautoa Helsingin Tuomiokirkolla! Nyt on piru irti!
Vuosi oli 1967. Ei ollut piru irti vaan toimittaja Niilo Tarvajärvi, majuri evp. ja myöhempi kamarineuvos.

Suomen poliisi kärvisteli, ainakin oman näkemyksensä mukaan, myös vuonna 1967 resurssipulassa. Erityisesti poliisiautoista oli huutava tarve, niitä ei riittänyt edes joka toiseen poliisipiiriin. Niistä vähistäkin ison osan matkamittareissa komeili vielä kunnioitettavia kilometrimääriä.

Tule apuun, Tarva, tavattiin tuohon aikaan huutaa ja Tarvahan tuli.

Niilo Tarvajärvi oli suomalaisen median ensimmäisiä julkkistoimittajia. Hän jätti lupaavan upseeriuran 1950 maistettuaan toimittajan työn autuutta Lontoon olympialaisten apuselostajana Yleisradiossa 1948.


Radiossa Tarvajärvi löi itsensä nopeasti läpi Tervetuloa aamukahville -ohjelmallaan. Sunnuntaisin lähetetyn ohjelman idea oli löydetty Ruotsista. Siinä jutusteltiin mukavia, kevythaastateltiin ajankohtaisia ihmisiä ja juotiin kahvia. Harry Bergströmin säveltämä ohjelman tunnussävelmä on klassikko ja elämään on yhtä lailla jäänyt myös Tarvajärven legendaarinen loppulausahdus ”ylös, ulos ja lenkille”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarvajärvi jätti Yleis- ja ääniradion 1960 ja siirtyi näköradioon, vastaperustetun Mainostelevision leipiin. Televisiossa salskea ja sujuvasanainen upseerismies juonsi mm. Palapeli-viihdeohjelmaa, jonka Laatikkoleikki-osio on kirkas helmi suomalaisen tv-viihteen folkloressa.

Tarvajärven ohjelmissa oli myös tapana aina silloin tällöin tempaista jonkin hyvänä pidetyn asian puolesta. 1967 tuo asia oli autojen hankkiminen poliisille. Hätä oli todellinen, sillä vuonna 1966 oli liikenteessä rikottu synkkä tuhannen kuolonuhrin raja. Vertailun vuoksi, 2017 Suomessa kuoli liikenneonnettomuuksissa 210 ihmistä, vaikka autojen määrä ja liikennevirta on aivan toista kuin 50 vuotta sitten.

Kampanja päätettiin rahoittaa myymällä Hamsteri-tarroja ja niiden myyntituotoilla ostaa kalustoa liikenteenvalvojille. Kansan käsi oli karttuisa, vaikka rahoja valvontaan / kyttäämiseen kerättiinkin. Kaikkiaan potti riitti maahantuojien alennusten ja valtion myöntämän verovapauden jälkeen 51 uuteen, valkoiseen poliisiautoon. Lisäksi öljy-yhtiö Shell lahjoitti viisi sekä Volvo-auto ja Suomen urheiluautoilijat yhden auton, joten jaossa oli 58 kulkuneuvoa.


Luovutustilaisuus Senaatintorilla, Helsingin tuomiokirkon edustalla 14. toukokuuta oli näyttävä seremonia. 58 auton letkaan oli liitetty vielä kaksi aiemmin lahjoitettua poliisimobiilia, joten kirkkaassa kevätauringossa kimmelsi 60 puleeratun poliisiauton armada.

Autot edustivat tuolloista merkki- ja mallikirjoa äärestä laitaan. Eniten hankittiin Volkswagen Kuplia. 1 500-kuutioisella tehomoottorilla varustettuja menopelejä ostettiin kaikkiaan 11.

Opel Rekordeja saatiin poliisikäyttöön kymmenen, samoin jo elinkaarensa illassa olleita Volvo Amazoneja. Tuoreempia Volvo 144 -malleja oli lahjoitusrivistössä viisi.

Eksoottisempaa kalustoa edustivat jenkkiautot. Hankinnassa suosittiin MoPar-mallistoa, ja suomalaissheriffien peltiratsuiksi valittiin kahdeksan Dodge Dartia sekä viisi Plymouth Valiantia.

Ajan politisoituneeseen henkeen kuului, että Suomen poliisin oli ajettava myös itäautoilla. Neuvostoliiton autoteollisuuden taidonnäytteitä, Moskvitsh Elite de Luxe -vaunuja ostettiinkin kaikkiaan kahdeksan. Vahvasti oikealle kallellaan olleen Tarvajärven mukaan Mosset junaili ostoslistalle tuolloinen 2. valtiovarainministeri, Skdl:ää edustanut Ele Alenius.

Kirsikkana kakussa Senaatintorilla nähtiin kolme upeata poliisiurheiluautoa. Wihuri Oy oli jo aiemmin lahjoittanut Liikkuvalle poliisille kaksi Porsche 1600 Super -mallia ja uutena osallistujana poliisiautojen missikisaan saatiin kuvankaunis ”Pyhimys-Volvo”, tarkemmin Volvo 1800 S.

Autot otti vastaan arvovaltainen duo, puolustusministeri Sulo Suorttanen yhdessä ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarvan kanssa. Puheita pidettiin, selkiä taputeltiin, tunnelma oli kerta kaikkiaan ylevä.

Juhlat kuitenkin päättyivät, ja autojen arki alkoi. Kovassa käytössä autot väsyivät nopeasti, eikä niiden poliisihistoriallista arvoa aina ymmärretty. Niinpä suurin osa hamsteriautoista on siirtynyt autojen taivaaseen.


Liikkuva poliisi yritti vuonna 2005 vielä jäljittää näitä autoja ja joitakin johtolankoja saatiinkin. Yksi Volvo 144 S on Poliisimuseossa Tampereen Hervannassa, toisessakin 144:ssa pihisi vielä henki, samoin yhdessä Amazonissa ja Plymouth Valiantissa. Perimätiedon mukaan myös Volvo 1800 S on edelleen tallessa ja esimerkillisessä kunnossa. 52 vuoden kestotesti kertoo siis länsinaapurin ylivoimasta luvuin Ruotsi 4– Yhdysvallat 1–muu maailma 0 yhteensä 60 autosta.

Suomalaisia autoharrastajia on erityisesti puhuttanut poliisi-Porschejen kohtalo. 1960-luvun Porschet ovat harvinaisia maailmallakin, saati sitten Suomessa, siis keräilyautojen aatelia. Mitään jälkiä noista kahdesta komistuksesta ei kuitenkaan pr-valokuvia lukuun ottamatta ole. Ehkä Porschet vain ajettiin loppuun ja pantiin sitten tylysti ns. paaliin.

Hamsteritarra-ajatus pullahti uudestaan pinnalle, kun poliisiylijohtaja Mikko Paatero heitti loppuvuodesta 2011 blogikirjoituksessaan ilmaan ajatuksen vastaavasta kansalaiskeräyksestä poliisille.

Lehtikirjoituksia ihmeempää ei asiasta kuitenkaan syntynyt.

Ota kantaa

Muistatko nähneesi Suomessa poliisi-Porschen?

Kyllä 23% Mahdollisesti 6% En 71%
Ääniä yhteensä 4749

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt