Autot

Kia Sorento on kuin runsas ja hintava herkkukori

Julkaistu:

Koeajo
Seitsenpaikkaisuus ja valtava varustearsenaali ovat Kia Sorenton vahvimmat valtit.
Jos joku olisi julistanut viime vuoden syyskuussa, että Kian ehdoton lippulaiva on katumaasturi Sorento, kukaan ei olisi kohottanut kulmiaan. Silloin Sorento oli vielä korealaismerkin isoin ja kallein automalli.

Sitten tuli lokakuu ja sen mukana GT-auto Stinger. 3,3-litraisella V-kuutoskoneella varustettu Stinger on kaikkien aikojen tehokkainen ja nopein Kia. Se on sen verran tyrmäävä pakkaus, että lippulaivan titteli kuuluusille.

Mutta se ei tarkoita, että Sorenton kilpi olisi himmentynyt sitten viime syksyn. Päin vastoin. Auto on uusimman, maaliskuussa lanseeratun faceliftinsa ansiosta paremmassa kuosissa kuin koskaan.


Sorento tuli markkinoille 15 vuotta sitten. Toisen sukupolven malli näki päivänvalon vuonna 2009 ja nykyinen, kolmatta sukupolvea edustava versio 2015.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolmannen sukupolven Sorentosta sanotaan, että siinä näkyy vahvana Peter Schreyerin kynänjälki. Saksalainen Schreyer on maailmankuulu muotoilijavelho, joka ehti työskennellä yli 30 vuotta Audin ja Volkswagenin palveluksessa ennen kuin tuli palkatuksi Kian pääsuunnittelijaksi vuonna 2006.

Schreyer ja kumppanit uudistivat Sorenton vuoden 2015 sukupolvenvaihdoksessa täysin. Nyt se on yksi kokoluokkansa pisimmistä ja tilavimmista automalleista.

Sen parhaita valtteja on seitsenpaikkaisuus. Tuossa luokassa ei kovin monta 7-paikkaista autoa esiinny. Ei tule heti mieleen muita kuin Škoda Kodiaq.


Viisipaikkaisen Sorenton tavaratila on tilavuudeltaan 660 litraa. Seitsenpaikkaisessa kontti on 605 litraa silloin, kun kolmas penkkirivi on laskettu alas. Kun taaimmaiset jakkarat nostetaan ylös, tavaratilaa kutistuu 142 litraan.


Sorento on tehty pitkien matkojen ajoneuvoksi. Se viihtyy maantiellä hyvin, huomattavasti paremmin kuin maastossa – jos sitä nyt kukaan maastoon raaskii viedäkään.

Moottorimalleja on vain yksi: 2,2-litrainen diesel. Vaihteisto on joko 6-lovinen manuaali tai kokonaan uusi 8-vaihteinen automaatti. Voimansiirto toteutetaan nelivetojärjestelmällä, jonka Kia on ristinyt Dynamaxiksi.

Varustetasoja on kuusi. Niistä tuli valituksi koeajoon yläluokkaisin vaihtoehto, jolle valmistaja on antanut niinkin kuvaavan nimen kuin Business Luxury GT-Line. Siinä ei ole ylisanoja yhtään. Business Luxury GT-Line on varustetaso, jossa on sekä sporttisuutta että loistokkuutta ja josta erityisesti yritysasiakkaiden voisi kuvitella olevan kiinnostuneita.

Business Luxury GT-Linen varustelista on pysäyttävää luettavaa. Ensinnäkin siitä löytyvät kaikki viiden alemman varustetason hilavitkuttimet kääntyvistä led-ajovaloista ja erilaisista kuljettajan avustimista ilmastoituihin etuistuimiin ja lasiseen panoraamakattoon saakka.

Sen päälle siihen on tällätty monia GT-ilmettä korostavia varusteita, esimerkiksi rattivaihteet, tuplapakoputket ja punaiseksi maalatut jarrusatulat.


Kia Sorento vaikuttaa niin laadukkaalta autolta, että siitä ei meinaa löytää parhaalla tahdollakaan haukuttavaa – paitsi että hinta on keskivertosuomalaisesta hävytön: 67 606 euroa on iso summa rahaa huolimatta siitä, että monet kilpailijat maksavat kymppitonneja enemmän.

Koeajetussa Sorennossa oli vielä metalliväri, joka maksaa 790 euroa lisää.

Tasaisesti Sorento on kuitenkin kauppansa tehnyt: viime vuonna niitä myytiin Suomessa 186 kappaletta. Sama tahti on jatkunut tänä vuonna: vappuna saldo oli 60.

Kia Sorento Business Luxury GT-Line

  • Moottori R4, turbo, 2 199 cm3, 147 kW (200 hv)/3 800 r/min, 441 Nm/1 750–2 750 r/min
  • Suorituskyky 0–100 km/h 9,4 s, huippunopeus 205 km/h
  • Kulutus 6,5 l/100 km CO2–päästöt 170 g/km
  • Voimansiirto A8, neliveto
  • Mitat p 4 800, l 1 890, k 1690 mm, akseliväli 2 780 mm, omamassa 1 686 kg, tavaratila 605 l, tankki 71 l
  • Hinta 67 606 euroa

Kiitämme
  • Jämäkkää olemusta
  • Ylellistä varustelua
Moitimme
  • Korkeaa hankintahintaa
  • Takapenkin keskipaikkaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt