Taksialalla myrsky: Iso toimija jätti Taksiliiton

Julkaistu:

ERO
Lähitaksi Oy on eronnut Taksiliitosta. Syynä on Valopilkku-tilaussovelluksen myynti Taksi Helsingille.
Lähitaksi toimitti julkisuuteen tänään tiedotteen, jossa yhtiö kertoo eroavansa Taksiliiton jäsenyydestä:

”Koska Suomen Taksiliitto ry:n omistama Taksiliiton Yrityspalvelu Oy myy Valopilkku-tilaussovelluksen Taksi Helsingille, ja sulkee Lähitaksi Oy:n ulos sovelluksesta, on Lähitaksi Oy:n hallitus tänään päättänyt erota Taksiliiton jäsenyydestä. Taustalla on tilanne, jossa Lähitaksi Oy pelasti Valopilkun toiminnan jatkumisen sen jälkeen, kun Taksi Helsinki yksipuolisesti irtautui siitä viime marraskuussa.”

Lähitaksi Oy on päättänyt luopua Suomen Taksiliiton jäsenyydestä ja keskittyy nyt oman sovelluksen kehittämiseen.

‒ Taksiliiton Yrityspalvelu Oy:n tämänpäiväinen päätös myydä Valopilkku siitä jo kertaalleen sopimusehtojen vastaisesti luopuneelle ja sitä julkisuudessakin voimakkaasti arvostelleelle taholle vähäisen taloudellisen hyödyn perusteella on valitettavaa ja lyhytnäköistä, toteaa Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.

Lähitaksi on autoilijoiden vuonna 1965 perustama taksien tilausvälitysyhtiö, jonka toiminta-alue on 19 kuntaa pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla.