Turvalliseksi tarkoitettu ”laulava tie” ajoi pienen hollantilaiskylän asukkaat hulluuden partaalle – kuuntele itse

Alankomaiden Friisinmaan provinssin viranomaiset taipuivat sulkemaan tien, jonka uudistukset ja niiden purkaminen tulivat maksamaan yhteensä 80 000 euroa.

Alankomaiden Friisinmaan provinssissa kulkevalle N357-tielle asennettiin viime perjantaina nauhat, joiden yli ajaminen tuottaa musiikkia. Viranomaisten mukaan ”laulavan tien” tarkoitus oli parantaa liikenneturvallisuutta sekä tehdä tunnetuksi Euroopan tämänvuotiseksi kulttuuripääkaupungiksi valittua Leeuwardenia.

  • Video ”laulavasta tiestä” otsikon alla.

Uudistettu tienpätkä avattiin virallisesti maanantaina, mutta BBC:n mukaan se jouduttiin sulkemaan jo seuraavana päivänä. Syynä tähän oli läheisen Jelsumin kylän asukkaiden kärsimys.

Kyseisellä tiellä on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Viranomaisten ajatuksena oli, että autoilijat motivoituisivat pysymään sen rajoissa kuullakseen musiikin oikealla nopeudella.

Asukkaiden mukaan jatkuva meteli ajoi heitä hulluuteen, ja esimerkiksi yksi heistä kuvasi sitä ”psyykkiseksi kidutukseksi”.

– Tulen hulluksi. Et voi istua ulkona, etkä nukkua öisin, 200 metrin päässä tiestä asuva Sijtze Jansma kertoi Reutersille

Tien kerrottiin ”laulavan” Friisinmaan kansallislaulua, mutta paikallisten mukaan siitä lähtevä ääni muistuttaa lähinnä ”loppumatonta kakofoniaa”.

– Viime lauantaina Leeuwardenista Stiensiin ja takaisin kulkevat taksit yrittivät ajaa nauhojen yli niin kovaa kuin mahdollista, ja sitten kuuntelimme kansallislaulua koko illan nopeutettuna, vaimo Ria Jansma lisäsi.

Tien uudistustyöt ja niiden purkaminen maksoivat noin 80 000 euroa. Viranomaiset taipuivat myöntämään, että kenties joku toinen tie sopisi tarkoitukseen paremmin.

– Kyse oli kokeilusta, jolla pyrittiin vaikuttamaan autoilijoiden käytökseen. Kävin siellä itsekin, ja ymmärrän, että siellä asuville tämä voi olla epämiellyttävää. Idea oli hyvä, mutta monen mielestä meteliä oli niin paljon, etteivät he kyenneet nukkumaan. Nyt on taas hiljaista, ja ihmiset voivat jälleen nauttia elämästään, Friisinmaan hallinnon tiedottaja sanoi BBC:lle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?