Autoilijat paljastavat kolme ”hyvää” syytä, milloin voi ajaa ylinopeutta

Autoilevista suomalaisista yli 60 prosenttia kertoo ajaneensa ylinopeutta viimeisen vuoden aikana. Suomalaisten selvä enemmistö hyväksyy ylinopeuden ajamisen autolla.

Joka kymmenes perustele ylinopeuden sillä, että nopeusrajoitus on asetettu liian alhaiseksi.

LähiTapiolan tuoreen Arjen katsaus -kyselytutkimuksen mukaan autoilevista suomalaisista yli 60 prosenttia kertoo ajaneensa ylinopeutta viimeksi kulunene vuoden aikana. Autoilijoista 34 prosenttia kieltää ajaneensa ylinopeutta.

Suomalaisten mielestä hyvät ajo-olosuhteet, hiljainen tie ja liian alhainen nopeusrajoitus ovat hyviä syitä ajaa ylinopeutta.

Miehet kertovat ajaneensa naisia useammin ylinopeutta.

– Suomen teillä tapahtuu vuosittain noin 250 kuolonkolaria. Näistä yli joka kolmannessa on taustalla ylinopeus tai liian suuri tilannenopeus. Nopeus on kiistatta keskeinen riskitekijä liikenteessä, LähiTapiolan johtava liikenneturvallisuuden asiantuntija Markus Nieminen sanoo.

Selvityksen mukaan suomalaiset pyrkivät optimoimaan vauhtiaan suhteessa ylinopeudesta annettaviin rangaistuksiin. Vastaajista 51 prosenttia kertoi ajavansa yleensä pientä ylinopeutta, jolloin selviäisi pelkällä huomautuksella. Kuskeista 11 prosenttia kertoi yleensä ajavan jonkin verran ylinopeutta, josta selviäisi rikesakolla, LähiTapiola tiedotti torstaina.

– On huolestuttaa, että yli puolet kuljettajista kertoo ajavansa yleensä ylinopeutta. Nykyaikaiset autot voivat hyvien ajo-ominaisuuksiensa vuoksi myös ruokkia vauhtisokeutta, eli kuljettaja ei ajaessaan tunnista eikä ymmärrä riskin läsnäoloa, Nieminen sanoo.

Näistä syistä ajetaan ylinopeutta

Kyselytutkimuksen mukaan selvästi hyväksytyimmät syyt ajaa ylinopeutta ovat hyvät ajo-olosuhteet (44 prosenttia) ja hiljainen tie (42 prosenttia).

Myös liian alhaiselta tuntuva nopeusrajoitus on 10 prosentin mielestä syy ajaa nopeusrajoituksia kovempaa. Muita syitä olivat tuttu tieosuus, turvallinen auto ja kiire.

– Suomalaisista 30 prosenttia ei hyväksy ylinopeuden ajamista missään olosuhteissa, liikenneturvallisuuden asiantuntija Markus Nieminen sanoo.

Tulokset selviävät LähiTapiolan tilaamasta Arjen katsaus -tutkimuksesta. Kyselyyn vastasi 1 006 ihmistä 2.–8.3.2018 välisenä aikana. Vastanneet edustavat maamme 15–74 -vuotiasta väestöä. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?